(...) mutta molemmat pj:t vaihtuivat huonompaan ( ellei MR paranna reilusti) ja saada hyvä 2- pj, lisäksi Vierimaan lähtö on aika paha paikata näillä nykyisillä, siinä 2 huononnusta. Minusta ei millään laskutavalla voida sanoa, että Tahko on niin paljon parempi kuin viime kesänä, että voitaisiin mitään sarjasijoitusta radikaalisti parantaa.
Pelinjohtaja-asiaan aivan perusteltu näkemys, mutta en näkisi eroa Haimin ja Rantatorikan välillä mitenkään radikaalina. Vaikka kokonaisuudessaan Haimista jäi positiivinen kuva, oli hänelläkin välillä vaikeampia ajanjaksoja. Mielestäni Rantatorikkakin paransi hieman loppukaudesta ja tauon jälkeen homman ytimeen pääseminen voi viedä aikaa. Haluaisin uskoa, että ensi kaudella nähdään hieman rohkeampaa ja yllätyksellisempää pelinjohtamista. Rantatorikalla kuitenkin löytyy kokemusta ja näkemystä siitä, mitä menestyminen vaatii.
2. pelinjohtajan tekemiseen en oikein osaa ottaa kantaa, kun en sitä niin seurannut. Pari pointtia kuitenkin tähänkin voisin esittää. Rantasen merkitys oli varmaankin suurin Huuskolle, joka sai tarvitsemaansa apua ja tukea lukkarointiin. Kuulemani mukaan Rantanen oli persoonana hieman haasteellinen, joten en tiedä onko tällä tekemistä siihen, ettei jatkanut joukkueessa. Kerola taas on tehnyt hommia A-pojissa varsin hyvällä menestyksellä useamman nuoren pelaajan kanssa (esim. Vartama, Patova, Harjuvaara, Rättö, Kauppinen ja Kalmari), mistä on varmasti apua. Katsoisin hänen osaltaan ihan rauhassa vielä tulevan kauden.
Vierimaan lähtö toki lyhyellä tähtäimellä voi vähän kirpaista, mutta mielestäni on kuitenkin järkevä valinta, että suhteellisen kalliin (näin kuullut) ja ehkä parhaimmat kautensa nähneen etenijäjokerin tilalle nostetaan nuoria talentteja. Kalmari on sellainen pelaaja, jonka mielellään näkisin jokeripaidassa tulevalla kaudella. Vierimaan merkitystä en myöskään näe (enää) niin suurena tuossa Tahkon kokoonpanossa, että ainakaan kovin suurta miinusmerkkiä vetäisin tämän muutoksen kohdalla.
Myöskään Korhonen ei enää useita vuosia tule jatkamaan ja hänen tilalleen paras vaihtoehto ainakin olisi saada lyöjäjokeri omista nuorista. Isot on saappaat, mutta ainakin Rätöllä voisi ehkä olla mahdollisuudet ne sitten joskus tulevina vuosina täyttää.
Katson toki tilannetta puolueellisesta näkökulmasta, mutta jostakin syystä pidän tulevan kauden joukkuetta parhaiten rakennettuna verrattuna muutamien edeltävien vuosien rostereihin. On sopivasti kokeneita pelimiehiä (mm. Korhonen, Nikkanen, Hokkanen, Vikström ja Nurmio), sopivasti jo miesten superin vaatimalle tasolle nousseita nuoria pelaajia, joilla on vielä potentiaalia vielä ottaa askel eteenpäin (mm. Vartama, Alanen ja Patova) ja sitten uudet nuoret lahjakkuudet, jotka voivat yllättää isostikin (mm. Rättö ja Kalmari).
Mielenkiintoinen kausi joka tapauksessa tulossa!