- Viestejä
- 10
Näin juuri niin kuin sanoit. Ja hyvin paljon sanelee kuka tehtävään valitaan ja millaisen työnkuvan itselleelleen haalii. Ja tietenkin hallitus sitä toimintaa valvoo,tukee yhteistyöllä tekevät. Hakemuksessahan oli että voi rakentaa haluamansa toimenkuvan. Ja käsittääkseni HP toimistolta löytyy myös junioripäällikkö tai ainakin löytyi viime kesänä, niin kaiketi osa kuuluu junioritoiminnasta hänelleFakta lienee, että seurassa on palkkatekijöitä niin vähän, että ongelma ei liene niinkään käsien vapaus vaan saven määrä johon niitä käsiä pitäisi lykätä. Vapaus tehdä tuo myös vastuun tekemisistä. Pitää tehdä sellaisia asioita joihin rahkeet riittävät ja toisaalta seuran suunnan määrittelee hallitus, ei se voi olla ihan pelkästään toiminnanjohtajan mielihalujen varassa. Itse siis odotan tolkullista yhdessä tekemistä epämääräisten vapauksien sijaan.
Siellä katsomossa on aika monia totuuksia. Jokaiselle varmaan löytyy omanlaisensa ja sopiva. sitäkin on nähty, että osa todistettavasti lajista ymmärtävistä ihmisistä on ajan saatossa muuttanut toiseen paikkaan katsomoon kuullakseen myös toisenlaisia totuuksia. On hyvä, että on jos ei jokaiselle niin monelle tarjolla sopivaa ympäristöä.