Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2021

Viestejä
13,081
Ruudusta katselen Haminan nykyistä tekonurmikenttää ja muistelen pelanneeni 1970-luvun lopussa Haminan A-poikia vastaan kerran vallikentällä. Muistavatko paikalliset sijaitsiko silloinen kenttä juuri nykyisellä paikallaan vai olisiko ollut vähän lähempänä noita valleja:unsure:

Kenttä on noin 15 m kauempana valleista ja 15 edempänä kuin 70-luvulla. Kun kenttä uusittiin -80 luvulla rakennettiin 50-luvulla purettu vastavalli uudestaan osan pääkenttää kohdalle. Nykyinen 2-katsomo on tätä vallia vasten.

On nää Suomen junaradat sen verta korvessa ettei seuraamisesta tule mitään.
 
Viestejä
1,702
Ulkona on kulkenut tänään hyvin lukuun ottamatta hänkin harhaheittoa.
Tunnelmaa ja tunnetta riittää, toivottavasti Rouhin kunnari avaa sisäpeliä toista jaksoa ajatellen. Ode saattaa vielä tänään täräyttää, kerran tuli jo oikein hyvä laakapallo 3-jatkeelle, mutta koppari ehti syöksymällä hakemaan.
 

LBC

Viestejä
4,273
Kentällemeno ja pystymailalla kakkosluukku/jatke kumpi nyt olikaan. Just riittävä ohittamaan kopparinkin vielä ja Haminassakin se pallo menee "muuntajalle" asti. Rouhari hölkötteli jo kolmostaipaleella.
 
Viestejä
13,081
Kaksi pistettä näemmä. 10 pöivää sitten saatiin KaMa ottelusta piste. Selkeää edistystä siis ja mikä tärkeintä kyettiin voittoon. Kausi pitäisi pystyä päättämääm voittoon.

Paikalla olleet tai kuvaa nähneet kommentoikoot.
 
Viestejä
1,702
Sisäpeli ailahteli aikalailla, mutta kakkoskärki teki hyvällä tahdilla tilannetta. Lukkarilla osui mailaan ihan mukavasti, ja juoksut tulivat hyvillä lyönneillä (olikohan 2 kertaa kakkossaumaan + 1 kumura).
Ulkopeli oli läpi pelin hyvällä tasolla, ainoat räikeät virheet olivat hänkin harhaheitto ja 2-polttajan kiinniottovirhe helppoon kohti tulevaan lyöntiin. Sasulla tarttui pallo räpylään varmasti.
Tälläisellä pelillä tullee tasainen karsinta SiiPen kanssa.
 

LBC

Viestejä
4,273
Hetkonen pitää minunkin kysyä vaihdettiinko Sasu pois? aika tyhjää tilastoissa, en havainnoinut tätä kun katse oli niin kaikkialla.
 
Viestejä
1,240
Itseluottamuksen kannalta tärkeät 2 pistettä. Mukava nähdä, että Sasun ulkopeli sujui hyvin, vaikka itse vähän epäilin. Mietityillä ulkopelikuvioilla saariin Sasun ulottuvuus erinomaisesti käyttöön. Ulkopeli toimi hyvin. Sisäpelissä oli synkkiä hetkiä, kärjellä oli vaikeuksia eikö Hemellä ollut ihan paras päivä. Sasulla ei kulkenut. Onneksi kakkoskärki saatiin toimimaan. Odella huono päivä. Hanki on tuonut peliin varmuutta ja kieroutta. Oli kolme pistettä otettavissa. Kama oli odotetun vaisu, jos Vierimaa saatiin aisoihin. Pari helpon näköistä juoksua annettiin Kamalle.

Kyllä voitto maistuu💪
 
Viestejä
1,702
Hetkonen pitää minunkin kysyä vaihdettiinko Sasu pois? aika tyhjää tilastoissa, en havainnoinut tätä kun katse oli niin kaikkialla.
Varmaan kirjuri ei ole uskonut Sasun pelaavan numerolla. Pari kertaa jätettiin välistä, eikä vaihtaminen oikein onnistunut parhaalla tavalla. Yksi tuotu kuitenkin toisella jaksolla. Koko pelin kyllä pelasi.
 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC
Viestejä
47
Ei ollut Rouhiaisen, Hemen ja Sasun päivä mailassa, mutta silti voiton raapivat. Nämä jätkät kun suorittaisivat normaali tasollaan myös näitä ”häntäpään” joukkueita vastaan niin lupaisi hyvää karsintoja ajatellen.. Tosin Rouhiainenhan lyönnillään ekan jakson voiton HP:lle petasi, mutta kentälle menosta puuttui totuttu röyhkeys..
 
Viestejä
719
On kyllä kauniit tilastot Sasu Toikalla. Pakko olla todella harvinaista, että kolmoselle ei jää kirjanpitoon yhtään varsinaista kärkilyöntiyritystä. Sentään yksi tuotu juoksu niin ei ihan tyhjää riviä tullut.
3x täyttö/takavaihto
2x ei lyöntivuoroa
2x laiton viimeisellä
1x välistäjättö

Kovia saavat vastustajat olla ennen kuin Hamina putoaa sarjasta, sen verran hyviä ukkoja löytyy varsinkin ykköskärkeen. Tämän kauden esityksillä Rouhiainen-Heikkilä menisi helposti yli puoleen sarjan jengeistä ykköskärjeksi, mikä on varmasti harvinaista sarjajumbolle. Siihen päälle vielä Toikat tekemään tilannetta niin sarjapaikka ei jää sisäpelistä kiinni.
 
Viestejä
1,240
Heikkoon sijoitukseen vaikuttaakin eniten kotiuttajien puute/epätasaisuus. Siinä on petrattavaa paljon. Näyttää siltä, että pojilla on aivan liikaa rutistusta mailassa. Ja liikaa yritetään kupperia. Monipuolisuutta lyönteihin, ihmetystä herätti eilenkin lukuista epäonnistuneet kopin nostot. Turhia palpja tuli liikaa, taisi muutama paha merkkivirhekin tulla. Peli notkahteli yllättävästi liian usein ja vuoroja päättyi kuin kananlento🥺
 
Viestejä
24
HP:n kokoonpano
 

Liitteet

  • 20210822_101113.jpg
    20210822_101113.jpg
    152.1 KB · kertaa luettu: 140

Mr. Orange

HP:n kokoonpano
Hyvä et Eki on pelis mukana, sitä tarvitaan vielä.

Pulina olisin saattanu antaa parille tärkeelle jannulle vapaapäivän tänään.

Mut turnausta pelataan riskillä ja mitä tahansa shittiä voi tapahtua, se kuuluu pelin juoneen.

Tähdet oikeeseen asentoon, hyvät alkuverkat ja muut ja eiku menoks. Pian alkaa säpinäpelit ja se on ihan sama ketä siellä pelaa, ne pelit pitää hoitaa tai ens kaudella körötellään Loimaalle makkarajonoon taas uudet nousut näis meijän ja niitten pienissä mielissä. o_O Joskus on pakko onnistua vetämään täysillä ja naaraa voitot himaan oikees kohtaa tai sit ei näihin kuvioihin ees kuulu.

Se on niinku menoo eikä jossitteluu, sano Mulperin Petu ku kylille lähti. (y)

P.s.
Noteerasin toki et ST ei oo reissussa mukana mikä lie ei ihme (?). Toivottavasti ei jalka kauheesti rasittunu viime pelin ulkotehtävissä...
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
444
Kyllähän Sasu mukana varmaan on vaikka ei ole kokoonpanossa. Luulisin ettei oteta tässä pelissä mitään riskiä Sasun kanssa.
 
Viestejä
1,702
Varmaankin Sasua säästellään, kun ulkopeli jo näytti hyvältä KaMaa vastaan.
Harmi vaan, että nyt ykköskärki tuskin on karsintakoostumuksessaan, eli sitä kokonaisuutta ei saa harjoitettua tänään. Parannettavaa sillä saralla jäi huomattavasti.
Eivätköhän Kotro ja Sasu ole taas tiistaina peliasussa.
 

Mr. Orange

Harmi vaan, että nyt ykköskärki tuskin on karsintakoostumuksessaan, eli sitä kokonaisuutta ei saa harjoitettua tänään. Parannettavaa sillä saralla jäi huomattavasti.
Eivätköhän Kotro ja Sasu ole taas tiistaina peliasussa.
Hmm...

Se suattaapi hyvinnii olla jotta tämä kaudella eniten (?) käytössä ollut kärki hoitelee karsinnoista isomman osan. Että Muuruvirran on epäilemättä hyvä reenailla sitä kolmosen roolia tuoreeksi jotta on iteluottamus sitten kohillaan kun ne pelit varsinaisesti alkaa.

ST:n pelikokemus tällä kaudella jää karsintoja ennen jok tap kovin ohkaseksi.

En tod rupee jos ja kun kelailuun täs kohtaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös