Täytynee itekkin astua hieman kaarelta esiin ja ottaa vähän kantaa näihin keskusteluihin.
Miten tästä lipunmyyntiasiasta tehtiinkään näin iso juttu? En oikein ymmärrä miksi Joensuun Mailaa ja Joensuuta päin on syljeskelty näin rajusti.
Johtaako tämä nyt jotenkin JoMan äkilliseen tason nostoon pesiskartan terävimpään kärkeen? Vimpeli on taittunut nyt jo kahdesti selvin luvuin välierissä. Ennemmin tai myöhemmin tuo ikuiselta tuntunut pronssiputki tulisi päättymään, vai voiko joku vielä väittää epäilleensä? Olihan se vain ajan kysymys milloin JoMa ottaa seuraavan askeleen.
Ja onhan JoMa osoittanut viimeisen reilun 7 vuoden aikana kuuluvansa Suomen pesäpallokartan tämän hetken kirkkaimpaan kärkeen. Ei se JoMan ja joensuulaisten vika ole, että menestystä tulee, sponsoreita riittää, olosuhteita parannetaan ja tätä myöten seura ja kulttuuri kehittyy. Eikä kehittyminen ei ole katoamassa mihinkään, vaan enemminkin tuntuisi, että seura lyö vaan isompaa vaihdetta silmään.
Last but not least... itseltäni kumpuaa ainakin suuri kunnioitus Sotkamoa ja Vimpeliä kohtaan. Ei käy kiistäminen, että tässä on kaksi miesten 2000-luvun parasta pesäpalloseuraa. Respect! Näitä seuroja tuli katsottua monta, monta, monta vuotta ylöspäin ja kyllähän se tuntuu ihan helvetin hyvältä, että JoMa on nousemassa vihdoin sinne samaan ykköskoriin näiden kahden mestarin seuraksi.
P.S. Vaikkei pääsarjavuosissa tai mitaleissa ei eniten haalineiden joukossa olla, niin perinteistä on turha mussuttaa. Kyllä meiltä niitä Joensuustakin löytyy.