Supervuoro Verkkolehti »

Alajärven Ankkurit 2018

Viestejä
340
Ankkureiden karsintapelejä on ollut seuraamassa noin 1500 katsojaa/peli. Katsojia riittää näinkin vaikean kauden jälkeen.
 
Viestejä
55
Uskon ja toivon että tänä kesänä ei Ankkurien edustusjoukkue pelaa Kitrolla enää yhtään peliä. Kesä on ollut odottamattoman hankala. Lönnin ja Ojanperän tulo joukkueeseen antoi hetkellisen piristysruiskeen, mutta pienen piristymisen jälkeen sukellus oli oikeastaan entistä syvempi. Harmittaa myös Manu Haukkalan puolesta. Jälkiviisaana on helppo todeta että Lönnin peluuttaminen teki vain hallaa Manun hyvälle kehityskaarelle ja koko joukkueen yhteishengen rippeille. Myös Mikkolanaho on pelannut huonon kauden. Karsintapeleissä on nähty muutama voittava suoritus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että Mikkiksen lyöntivuorolla syntyi runkosarjassa eniten paloja koko superissa.

Nyt kausi äkkiä pakettiin ja uusia miehiä kehiin. Jos ja kun Välläri poistuu Sotkamoon niin Lukkarin tontille on liki mahdoton löytää samantasoista korvaajaa yhtään mistään.
 
Viestejä
290
Kyllä se on niin ettei yleisö ole hylännyt joukkuetta vaikka hankalaa on ollut. Toivotaan kuitenkin ettei Kitrolle tarvitsisi tällä kaudella enää tulla.
 
Viestejä
5,542
Ankkureiden karsintapelejä on ollut seuraamassa noin 1500 katsojaa/peli. Katsojia riittää näinkin vaikean kauden jälkeen.
No se olisi ihme jos nämä pelit ei yleisöä kiinnosta. Panokset ei voisi olla kovemmat kun sarjapaikasta pelataan. Manse on pitänyt Ankkureita tiukilla, joten pelit on myös olleet jänniä.
 
Viestejä
26
Toisaalta alemmassa loppusarjassa taisi Ankkurit hävitä vain Kiteelle vieraissa ja voittaa muut. Kertoi ehkä enemmän joukkueen tasosta ja samaa alkukauden kipsiä on ollut havaittavissa tässä karsintasarjassakin. Toivottovasti tänään kaatuu Tampere ja Ankkurit jatkaa superissa ensi kaudellakin.

Moni puhuu, että koko joukkue hajoaa ensi kaudeksi ja parhaat lähtee, mutta eiköhän Järviseuden toiseksi komeimpaankin löydy ihan hyviä pelimiehiä. Ankkureilla on harjoitusolosuhteet parantuneet niin paljon kuplahallin myötä talven sesonkiin, että eiköhän silläkin pysty houkuttelemaan jotain nuoria lupauksia paikalle.
 
Simon kiri76

Turhaa täällä aina tuota mikkistä haukutaan... Joukkue on armottoman hidas, ja se vaikeuttaa onnistumista potenssiin kaksi. Huonoja lyöntiratkaisuja on kyllä ollut luvattoman paljon. Toivottavasti uusia pelaajia tulee, mutta heikolta näyttää... Raikkaampi valmennus / pelinjohto voisi olla vetovoimatekijä...
 
Lainamies

Just!! Ja koppilyönneillähän niitä juoksuja tehhään. Mikkis EI JATKOON!
 
Lainamies

No HYVÄ RISTOOOOO!!! Eikö sitä Mikkistä sais kahta kertaa vuorossa lyömään??
 
Viestejä
290
Nyt on tippuminen lähellä. Oli sellainen esitys tänään, vaikka olin toiveikas päivän peliin. Omissa käsissä vielä mutta paineet on nyt Kitrolla kotijoukkueella. Ehkä tämä laastari on nyt vaan vedettävä ja toivottava että joskus pitkällä kaavalla kasvaa ykköseen lahjakkaita Ankkurilaisia. Katsotaan kuinka käy...
 
Viestejä
20
No huh,huh! Luulin kyllä,että lauantaina kävin viimesen pelin katsomassa Kitrolla, mutta vielä torstaina taas...! On tää raastavaa. Keväällä usko kova ja mielessä rauha ettei tänä kesänä tartte puotoamispeikko
selässä tarpoa ja tässä sitä nyt ollaan. Torstaina punnitaan joukkueen henkinen tila, yleisö ei ole joukkuetta hylännyt, nyt olisi kiitoksen aika! Vastuuta,vastuuta ja oman tasoista peliä niin saadaan pitkän kaavan kautta kausi pakettiin ja uutta matoa koukkuun ensi kaudelle!
 
Viestejä
558

Niinpä! Se on torstaina kruunalla Superiin ja klaavalla Ykkössarjaan ... saas nähä kuinka tässä lopulta käy :unsure:
 
Viestejä
87
Paineet Ankkureilla ja Mansella vain voitettavaa... vanha fraasi mutta ei ehkä noin kuitenkaan.
Suuri pettymys toiselle tulossa ja pahasti pelkään että Ankkurit alisuorittaa jälleen, niin aneemista oli homma tänään. Kunpa voisi puol joukkuetta vielä vaihtaa, plus vastustajan laariin pelaava kotikatsomon osa voi jäädä kotiin!
 
Viestejä
20
Hei !
Ketään ei vaihdeta, näillä mennään tappiin asti kävi miten kävi.Saappaat jalassa kaadutaan jos kaadutaan!
Toivotaan nyt,että torstaina se kolmastoista pelaaja eli todella kannustava kotiyleisö kansoittaa Kitron ääriään myöden ja NYT SAA HUUTAA....!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös