Supervuoro Verkkolehti »

Alajärven Ankkurit 2016

Viestejä
340
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Kitrolla oli sateiset olosuhteet mutta muuten tunnelma oli hyvä. Joukkueella oli hyvä taistelutahto ja yleisö jaksoi kannustaa. Ainoa miinus oli toisen jakson loppu jossa omilla virheillä vaihdettiin tarjolla olleet 3 pistettä kahteen. Ensi tiistaina nähdään kuinka tärkeä pinna meni.
 
Viestejä
453
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Siepparille vastaaan, että kyllä se syöttely on aivan eritasoista näillä 2 herralla, taktisuus ja syötön vaikeus puuttuu kokonaan Matintuvalta, myös vaihtelevuuden kanssa ongelmia. Vapaassa nollassa 3 puolikorkeata, ehkä joku tolppa, mutta se siinä. Kun tulee vaihtotilanne, on eväät syöty ennen 1. syöttöä, normaali 1,5 m keskelle lautaa, ei mitään muuta, ei vaikeuta lyöjää millään tavalla syötöillään. Suuri puute on myös vastustajan tunteminen, mihin yleensä lyö, mitä lyhyitä käyttää, myös pj:n tapaa pelata on hyvä tietää edes vähän, että osaa syöttää sen mukaan, käyttää lautasta hyväkseen. Esim. Kiteellä Joukainen oli purkamassa 3-tilannetta 7 kertaa, joista 2 juoksua, toinen 2-polttajan hanskasta putosi pallo pari kertaa ja toinen pitkä näpy kulmamiehen käsiin, mutta ei pysynyt paljaassa kädessä, vaikka olisi kerinnyt ottamaan hanskankin kautta, 1 oli koppi ja 4 paloa, SJ on kuitenkin lyöjämiehiä, ei enää parhaimmillaan, mutta kuitenkin. Kyllä suurimmat puutteet ovat olleet ulkokentällä, kun ei saada kohti tulevia palloja kiinni; jos sattuu hanska olemaan oikeassa kohdassa, ei se pallo ainakaan siinä pysy saatika pystytä heittämään. Kun ulkona ruvetaan saamaan pallot kiinni, voi ruveta voittojakin odottamaan, mutta kiirettä pitää :-\
 
Viestejä
1,885
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Boltsi hallussa sanoi:

Samaa mieltä. Näitä järviseudun paikallis derbyjä nähneenä ei Matintupa vakuuta millään tavalla. Ei ne pallon nostelut keskelle lautaa juuri hurraa huutoja ansaitse. Niistä on vastustajan helppo pommittaa ympäri kenttää. Viime sunnuntaina Rantanen sai aika hyvin kuriin vedon lyöjiä "sekavilla syötöillä" ja väitän että se näkyy myös juoksumäärissä joita veto yleensä on lyönyt ankkureita vastaan kun palloa on tarjoillut Matintupa.

Tänään ankkureille voitto, mutta jotenkin hommaa kuvastaa se viime vuosien trendi. 3 pistettä ei kyettä ottamaan vaan, jos voitetaan niin aina piste liitolle tai vastustajalle. Jännäksi menee ankkureiden jatko, ja varmaa on se että kumpaakaan jäljellä olevista otteluista ei saa hävitä.
 
Kukas siellä

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Kitrolla tänään syötteli? Seurailin peliä pesislivestä ja tuntui että pattulla piisasi miehet kolmostilanteen tekoon mutta siihen loppui materiaali.
 
Viestejä
340
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Kukas siellä sanoi:
Kitrolla tänään syötteli? Seurailin peliä pesislivestä ja tuntui että pattulla piisasi miehet kolmostilanteen tekoon mutta siihen loppui materiaali.

Aki Orava syötti. PattU teki ykköskärjellä tehokkaasti tilanteita mutta kotiutukset epäonnistui. Sitten kun yhden kerran kakkoskärki sai yrittää, niin tuloksen oli kaksi juoksua.
 
Viestejä
2
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Ei Ankkureiden eilinen voitto ainakaan Oravasta lautasen ääressä jäänyt kiinni. Taktisiin syöttöihin en sen kummemmin ota kantaa, mutta heittokäsi ainakin kondiksessa ja kyllähän mies parissa tilanteessa vähän vastustajaa hassutti...

Muista pelaajista Juuso Keski-Koukkari on maininnan arvoinen. Nuoresta iästä huolimatta pelasi vakuuttavaa ulkopeliä.
 
Halsualta

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Sen kerran kun Ankkurit lyö jaksolla kuus juoksua niin se ei sitten riitäkään jaksovoittoon. Sääli sinänsä.
 
Halsualta

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Mitä ihmettä, oliko Ankkureilla ajotilanne ja paloja nolla.
Mäkinen numerolla 4 vai 5 viimeinen lyöjä ja Mikkolanaho kopittaa kentän tyhjäksi. Eikö sitä kärkeä voi käyttää että tilanne jatketaan tuossa vaiheessa.
 
Viestejä
4,797
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Ankkureille onnittelut Seinäjoen kaadosta. Pari pinnaa tuli enemmän kuin tarpeeseen.
 
Viestejä
552
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Ankkureiden pelit eivät ole vähään aikaan aiheuttaneet jännityksen tunnetta, vaikka jaksot olisivat olleet tasaista vääntöä - alitajunnassa on kai jo tullut luovutettua - mutta tänään kyllä supervuoroparin tasoittavalla pulssi taas tykytti! :p
 
maldonado

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Se olis edes pakkovoitto Tahkosta. Ja Kempeleen ei saisi saada enää pinnan pinnaakaan. Muuten menee liian toivottomaksi. Toivossa on hyvä elää!
 
Momentum

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Huominen Kossu peli on mielenkiintoinen Kempeleessä. Kike on vähän hyytynyt myös kotipeleissään, joten voi olla että Kossu jättää Kiken nollille. Periaatteessa yksikin piste takaa sen, että pelataan uusintaottelu puolueettomalla kentällä. Sen pelin Ankkurit kyllä vie, ei ole Kikellä jakoja.
 
ukkopekka

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Osaako joku kertoa missä tämä mahdollinen uusintaottelu sitten pelattaisiin? Arvotaanko kenttä/paikkakunta?
 
faktat

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Ankkureillahan ei välttämättä ole pakkovoiton paikka viimeisessä pelissä, jos Keki ei enää ota pisteitä. Jaksovoitto on kuitenkin silloin pakko ottaa joka tapauksessa. Toisaalta Keki voi huomenna ratkaista koko homman kolmen pisteen voitolla. Itse uskon 1-2 pisteeseen Tahkoa vastaan, katsotaan mihin ne riittää.
 
Viestejä
2,080
Vs: Alajärven Ankkurit 2016

ukkopekka sanoi:
Osaako joku kertoa missä tämä mahdollinen uusintaottelu sitten pelattaisiin?
Haapajärvi olisi paras puolueeton paikka. Molemmilla joukkueilla olisi kyseiselle paikkakunnalle matkaa noin 150 km.
 
Faktaa myös

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

faktat sanoi:
Ankkureillahan ei välttämättä ole pakkovoiton paikka viimeisessä pelissä, jos Keki ei enää ota pisteitä. Jaksovoitto on kuitenkin silloin pakko ottaa joka tapauksessa. Toisaalta Keki voi huomenna ratkaista koko homman kolmen pisteen voitolla. Itse uskon 1-2 pisteeseen Tahkoa vastaan, katsotaan mihin ne riittää.

Kyllä se hyvinkää on pakko voittaa... Kempeleellä on enemmän kolmen pisteen voittoja!
 
lisempää faktaa

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

"Runkosarjassa viimeiseksi sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköspesikseen kaudelle 2017. Mikäli kaksi tai useampi joukkueista on tasapisteissä, kaksi viimeistä pelaavat uusintaottelun putoamisesta."
 
Fakta homma

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

lisempää faktaa sanoi:
"Runkosarjassa viimeiseksi sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköspesikseen kaudelle 2017. Mikäli kaksi tai useampi joukkueista on tasapisteissä, kaksi viimeistä pelaavat uusintaottelun putoamisesta."

"Kahden tai useamman joukkueen päätyessä runkosarjan jälkeen tasapisteisiin joukkueiden keskinäinen järjestys määritellään seuraavasti:

1) 3 pisteen voitot
2) voitetut ottelut
3) kaikkien otteluiden juoksuero
4) keskinäisten otteluiden voitot
5) keskinäisten otteluiden pisteet
6) keskinäisten otteluiden jaksoero
7) keskinäisissä otteluissa voitettujen jaksojen määrä
8) keskinäisten otteluiden juoksuero
9) keskinäisissä otteluissa tehdyt juoksut
10) kaikkien otteluiden jaksoero
11) voitettujen jaksojen määrä
12) kaikissa otteluissa tehdyt juoksut
13) arpa"
 
Momentum

Vs: Alajärven Ankkurit 2016

Eli jos ollaan tasapisteissä, kolmen pisteen voitoilla sun muilla ei ole väliä. Selkeä homma. Eri asia tuolla muualla sarjataulukossa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös