Pesäpallokausi oli täynnä positiivisia yllätyksiä, loistavia tulokaspelaajia ja aivan sarjan kärkeen tasoaan nostaneita pelimiehiä. Yksi nimi nousi selvästi yli muiden ja sai meiltä kaksi ykkössijaa ja yhden kakkossijan palkintoäänestyksessämme Vuoden positiivista yllättäjästä.
Järjestämme Supervuoron toimituksessa oman palkintogaalamme näin verkon yli. Palkitsemme seuraavien kahdeksan päivän aikana kahdeksassa eri kategoriassa niin miesten kuin naisten Superpesiksen kauden parhaita pelaajia.
Pesäpalloliiton virallinen palkintogaala järjestetään Helsingin Kalastajatorpalla torstaina 20. lokakuuta, jolloin palkintonsa saavat myös liiton valintaraadin mielestä parhaiksi arvostetut pelaajat.
Äänestykseemme osallistuivat Supervuoron toimitusvastaava Matti Liljaniemi sekä toimittajat Joonas Kauppinen ja Aki-Petteri Pulkkinen. Ääniä jaoimme kukin viidelle pelaajalla jokaisessa kategoriassa, ja ääniä sijoituksensa mukaan pelaajat saivat 7-5-3-2-1. Tällä halusimme painottaa ykkös- ja kakkossijoille arvostamiamme pelaajia.
Kaikki palkintomme ovat koko pesiskauden perusteella jaettuja, mutta painotimme luonnollisesti kauden tärkeimpien pudotuspeliotteluiden merkitystä.
Ensimmäisenä vuorossa ovat Vuoden positiiviset yllättäjät, joita valitsimme jo runkosarjan aikana niin touko-, kesä- kuin heinäkuussa.
Matti Liljaniemi:
1. Nelli Huotari
2. Riikka Polso
3. Maria Kaakinen
4. Charlotta Höglund
5. Maija Vastamäki
Joonas Kauppinen:
1. Riikka Polso
2. Nelli Huotari
3. Charlotta Höglund
4. Johanna Pirskanen
5. Maria Kaakinen
Aki-Petteri Pulkkinen:
1. Riikka Polso
2. Maria Kaakinen
3. Nelli Huotari
4. Johanna Pirskanen
5. Eveliina Rantonen
Matti Liljaniemi: Sotkamolaiset omenat eivät putoa kauas puusta. Nelli Huotari pelasi jo edellisvuonna täyden kauden Joensuun Mailan rivistössä 16-vuotiaana. Nyt vasta 17-vuotiaana pesisperheen kasvatti nappasi joukkueen liiderin paikan. Sisäpelissä neloset hihoissa erinomainen 73 prosentin vaihtaja kolmoselle ja prosenteilla ihan sarjan kärkeä kotiutuksissa.
Ulkona linjassa tontti ja vastuu, tai ainakin suoritustaso, kasvoi koko ajan. Pudotuspeleissä ilmiselvä joukkueensa tärkein pelaaja. Nuorella naisella on Vuoden pesäpalloilija -titteleitä tulevaisuudessaan.
Joonas Kauppinen: Kun Halsuan urheilutalon uumenissa viime talvena näki Riikka Polson treenaamassa, niin olihan se heti selvä, että sensaatiomaisen hieno kausi tulossa. Polso otti itselleen kaikki Vaasan Mailattarien haastavimmat roolit ja hoiti niitä tyylikkäästi läpi kauden.
Hän voitti joukkueen sisäisen kärkilyöntitilaston ja etenijätilaston. Pitkään näytti, että etenijätilaston voitto kirjataan hänen nimiinsä, mutta aivan ei vaasalaisten tulivoima tähän riittänyt.
Polson kohdalla ei pidä unohtaa loistavaa ulkopeliosaamista, vaikka se usein mailatilastojen varjoon jää. Matti nosti Huotarin tulevaisuuden nimeksi taistelemaan Vuoden pesäpalloilija -tittelistä, joten heitän Riikan sinne samalle listalle.
Aki-Petteri Pulkkinen: Huotari ja Polso ovat erinomaisia mainintoja, mutta kyllähän Joensuun Mailan Maria Kaakinen kuuluu ehdottomasti tähän joukkoon. Tuli aivan puskista mukaan taisteluun lyöjäkuningattaruudesta. Sijoittui lopulta lyöjätilaston kolmanneksi Siri Eskolan ja Aino-Kaisa Mantereen jälkeen.
Jätti taakseen mm. Emilia Linnan, Tiia Peltosen, Tinja Töyrylän, Sara Kujasen ja niin edelleen. Kovia nimiä jäi Joensuun tykin varjoon. Vastasi myös suurelta osin koko joukkueen juoksuista. Ilman Kaakisen henkilökohtaisia huippusuorituksia, JoMa ei olisi ollut siellä, missä se oli.
Löi prosentuaalisesti enemmän joukkueensa juoksuista kuin Eskola ja Mantere. Kaakinen löi monipuolisesti, eikä ollut vain yhden tempun hevonen. Papereissani samanlainen komeetta kuin Kirittärien Kujanen debyyttikaudellaan Superissa.
Vuoden positiivinen yllättäjä: Riikka Polso, Vaasan Mailattaret
Äänestyksen tulos:
Riikka Polso 19
Nelli Huotari 15
Maria Kaakinen 9
Charlotta Höglund 5
Johanna Pirskanen 4
Maija Vastamäki 1
Eveliina Rantonen 1