Selkä seinää vasten ollut Seinäjoen Maila-Jussit piti kautensa elossa, kun jälleen kerran pohjalaisten lyöjäjokeri Aino-Kaisa Mantere pelasti joukkueensa.
Sunnuntain ottelu Seinäjoella sisälsi huimia käänteitä, varsinkin kun Joensuun Maila hämmästyttävästi nappasi avausjakson voiton kuilun partaalta. SMJ oli enää yhden jaksotappion päässä kautensa päättymisestä, kun seinäjokiset lähtivät puolivälieriin selvänä suosikkina JoMaa vastaan erinomaisen runkosarjan jäljiltä.
Sarjan kolmessa ottelussa Mantere on tuonut naisia kotiin uskomattomilla 19/25 (76 %) tehoilla. Huippulyöjän maaginen vire meni kuitenkin hukkaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa, jotka JoMa yllättäen vei nimiinsä.
Kolmannessa pelissä lyöjäkuningatar Mantere löi avausjaksolla neljä, toisella jaksolla kolme ja supervuorossa sen yhden tarvitun ratkaisujuoksun.
– Aika korkealla on meikäläisen itseluottamus. Jos joskus on ollut vähääkään kateissa. Mulla on semmoinen olo, että m’oon täysin ylivoimainen.
– Näistä kolmesta pelistä, tänään minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että minä itse henkilökohtaisesti ja me joukkueena annoimme kaikkemme. Kyllä me ollaan oltu täysin katselemassa. Otettiin homma haltuun, Mantere sanoi.
Juoksuja ”Aissu” löi niin saumoista, pussinpohjista kuin rajaleikkureilla, joten koko lyöjäarsenaali toimii SMJ:n kantavalla voimalla tällä hetkellä.
Jokaista tähtijokerinsa juoksua SMJ todellakin tarvitsi, kun avausjakso lipsahti kotijoukkueen käsistä hämmästyttävällä tavalla. Jussittaret johti jaksoa luvuin 6-2 neljännen lopettavalla, mutta ensin Noora Pasi löi takaa läpi 1+1 ja sitten ratkaisujuoksut vielä 7-6-numeroihin pamautti Hanna Toivanen.
– Aika paljon erilaisia tunteita on tällä hetkellä, enkä edes hirveästi muista tuosta pelistä. Tosi hieno nousu meiltä ekalla jaksolla, ehkä monelle yllättäväkin. Se oli ihan siisti juttu. Seinäjoki oli varmaan tuon verran parempi, Pasi kertoi.
– Ensimmäinen jakso nousu jää hienona juttuna mieleen. Kun emme antaneet käsistä, pidimme Seinäjokea tiukoilla, JoMan pelinjohtaja Arttu Jurvakainen sanoi.
Jotain pelinjohtaja Juha Antikaisen joukkojen henkisestä kantista kertoi, että tuon avausjakson lopun romahduksen jälkeen ryhmä kasasi itsensä, nousi toisen jakson voittoon Mantereen lyönneillä ja vielä päätteeksi pelasi juuri tarvittavan supervuoron.
– Se isoin fiilis on, että nyt on juuret aika syvällä maassa. Jos tämä on kasvutarinaa, on tarina kasvamassa hyvin. Tänään huomasi, että pelaajat nauttivat tosi paljon pelaamisesta, Antikainen kertoi.
Kun Jussittaret voittoon nousi tuosta asemasta ja Mantere on niin tulikuuma kuin juuri nyt on, on joukkueella yhä täydet mahdollisuudet välieriin asti itsensä nostaa, vaikka se kaksi voittoa kahdesta ottelusta yhä vaatii.
Joensuulaisten nuoret pelaajat ovat taas nostaneet tasoaan vielä hurjasti pudotuspeleihin, kun Pasi on ollut erinomainen ja huimaa läpimurtokautta pelaava vasta 17-vuotias Nelli Huotari on kolmessa puolivälieräpelissä lyönyt 1+9. Parannusta tarvitaan vielä Maria Kaakiselta, jonka 0+0 saldo on sekä yllätys että pettymys.
– Hyvin pitää pelata, jos tämän sarjan meinaa katkaista, ja niinhän me aiomme pelata keskiviikkona Joensuussa, Jurvakainen sanoi.