Naisten Superpesiksen mestarijoukkue saa tänä syksynä haltuunsa uuden kiertopalkinnon: Silmun. Keskiviikkona julkaistu palkinto keräsi välittömästi yleisöltä reaktioita, jotka vaihtelivat ihmettelyn ja pöyristymisen välillä.
Mutta ”Silmu” on erinomainen palkinto. Se on erottuva, mieleenpainuva ja oikeasti liittyy pesäpalloon. Ainakaan se ei ole mitäänsanomaton tai kopio mistäkään muusta. Tosin virallisella Silmun nimellään veistos ei välttämättä kulje, vaan saanee pian jonkin asiaankuuluvan ja hauskan lempinimen.
Vaikkapa otsikon mukaisesti ”Karahka”, sillä taiteilija Heini Ahon ja taidevalaja Kirsi Siposen visio joukkueen kasvumatkasta painunee unholaan piakkoin. Sen sijaan päällimmäiseksi mieleen todennäköisesti jää monille se, miltä palkinto ensinäkemältä vaikuttaa.
Miesten Suomen mestaruuskilpailujen kiertopalkintoveistos on täynnä historiaa, sillä ”Poika” on päässyt ensi kertaa mestareiden käsiin jo vuonna 1920. Naisten uusi palkintoteos on toteutettu samalla menetelmällä kuin miesten palkinto yli 100 vuotta sitten, ja Siponen on valanut myös miesten palkinnon nykyisen kopion.
Urheilumaailma ja sen historia ovat täynnä liki identtisiä voittajan pokaaleja, jotka eivät varmasti samanlaista suuttumusta tai tunteita herätä kuin Silmu ensimmäisenä päivänään. Jotkut brittiläisen imperiumin aatelisherrat keksivät palkita voittajia hopeisilla maljoilla, kupeilla ja kipoilla – ja tästä syystä globaali mestaruuspokaalin idea on tällainen ”kannu”.
Tylsää, ennalta arvattavaa ja mitätöntä. Naisten edellinen mestaruuspokaali, lempinimen ”Taina” saanut kiertopalkinto, oli juuri sellainen. Hopeinen malja, jota kukaan ei asiasta tietämättä olisi voinut arvata juuri pesäpallon mestaruuden palkinnoksi.
Joillain maljoilla voi sellaista historiaa olla, jotka niistä mainion pokaalin tekevät. Esimerkiksi jääkiekon Liigan mestaruuspalkinto Kanada-malja on 1950-luvulla Kanadassa asuneiden suomalaissiirtolaisten lahjoittama pokaali, joka jäljittelee NHL:n Stanley Cup –maljaa – ja johon on NHL:n tapaan kerrytetty jalustaan kerroksia mestarijoukkueista vuosikymmenten varrella.
Mutta kun mietitään täysin uutta palkintoa, ja juuri pesäpallolle, on Ahon suunnittelema teos loistava. Alun ennakkoluulot ja ihmettelevät reaktiot hälvenevät pian, ja uskon, että pelaajat ja joukkueet ottavat kyllä ”Karahkan” omakseen. Naispelaajilla oli myös oma edustuksensa mukana valintaraadissa, joka teki lopullisen päätöksen kolmen eri ehdotuksen välillä.
Maljan sijaan uudessa kiertopalkinnossa on kunnon kädensijat ja jopa grippikin kuten oikeassa pesismailassa konsanaan, siitä saa kahdella kädellä reilusti kiinni ja pronssiveistoksen kanssa voi heitellä vaikka kuperkeikkoja. Kuohujuomaa ei puunoksasta saa juotua, mutta pullonkorkkien avaamiseen se soveltunee mainiosti.
Ehkä sen voittokunnarin lyöntiä ei kannata kuitenkaan yrittää saunomisen jälkeen esittää uudelleen, sillä tämä pronssivalu pysyy toivottavasti ehjänä niin pitkään, että muistelemme sitä lämmöllä vuosikymmenten päästä.
