Eihän tästä enää kenenkään pitäisi yllättyä, mutta niin vain Sotkamon Jymy 21. kerran voitti pesäpallon Suomen mestaruuden. Jymy pelasi ratkaisevan finaaliottelun virheettömästi, toisin kuin vastustajansa.
Kun Sotkamon Jymy hävisi ensimmäisen välieräottelunsa Kouvolassa ja sai aikaiseksi koko ottelussa yhden tehdyn juoksun, kovin harva oli valmis povaamaan sotkamolaisille kuutta peräkkäistä voittoa. Paitsi tietysti Jymyn pukukopin seinien sisällä.
Loppuotteluihin runkosarjan voittanutta Manse PP:tä vastaan Jymy lähti yhä ennakolta altavastaajana, vaikka KPL kaatuikin jymymäisellä tyylillä lopulta 3–1-voitoin. Eikä, Jymyn voitosta huolimatta, asetelma muuttunut juurikaan avausfinaalin jälkeen, kun Manse hallitsi pelitapahtumia lähes mielin määrin.
Hallinta, tilanteiden luominen, ote, mikä vain, ei vain riitä, kun vain voitoista pelataan. Ja sen toden totta juuri Jymy osaa. Eikä vain voitoista pelaamisen, vaan voittamisen – ja sen, mitä se vaatii.
Ratkaisevassa kolmannessa loppuottelussa Mansen ulkopelaajat punnitsivat paloja polttoheitoissa, antoivat juoksun harhaheitolla, päästivät läpilyönnin, tekivät virheitä.
Tamperelaisten sisäpelissä taas Jymy-lukkari Aapo Komulainen poimi kärpäsiä, onnistuneilla välilyönneillä etenijät jäivät seisomaan kolmospesälle kuin jalat betoniin valettuna, merkkipeli sakkasi paikoin ja virheitä kertyi lisää.
Jymy ei tehnyt virheitä. Jymy nappasi kopit, poltti kun palon paikka oli, ei sählännyt, otti kaiken otettavan.
Finaaliotteluissa pelin vaade on kova, kun vastakkain ovat maailman parhaat pesäpalloilijat. Se että pelaajat ja joukkue tekevät virheitä, on täysin luonnollista, eikä niiltä voi pidemmän päälle välttyä.
Paitsi Sotkamon Jymy. Sotkamon Jymy ei tee virheitä. Kummeli-sketsiä mukaillen Jymy ei varmaankaan tee virheitä musiikissa, elämässä, eikä varsinkaan pesäpallossa. Mitä nyt Nälkämaan laulu jäi vieraskentällä mestaruusjuhlissa kovin vaisuksi.
Jymyn virheettömys oli hämmentävää ja hämmästyttävää. Varsinkin kun ulkopelissä palloja kiinni ottamassa ja paloja tekemässä eivät olleet mitkään oman elämänsä tuomasjussilat, kaiken nähneet ja kokeneet veteraanit. Vasta 17-vuotias Samuel Huotari oli tästä kerta toisensa jälkeen malliesimerkki. Ei tärissyt käsi, ei räpylä, ei maila.
Toivottavasti velipoikansa keksii keinot salakuljettaa pikkuveli-Samuel mestaruusjuhlien jokaiseen käänteeseen mukaan, sillä kaikki juhlan hetket ovat enemmän kuin ansaittuja.
Kesäkuussa Jymyä olisi joku reaktioherkin voinut jo pudottaa pois mitalikandidaattien kelkasta, kun sotkamolaisten peli näytti olevan tyystin sekaisin ja tappioita kertyi kahdesti Manselle, kerran KPL:lle, Tahkolle ja JoMalle.
Niin, mutta kun Sotkamon Jymy ei olisi… kyllä te tiedätte.
Oli Jymyn kaudelle ja koko Superpesiksen kaudelle osuva huipennus, että oranssivioletit ottivat mestaruuden ratkaisseen voiton juuri tähän tapaan. Kun Jymy kaasutti karkuun jo kolmannen finaalin ensimmäisestä sisävuorostaan lähtien ja nappasi pelin hallinnan itselleen, pääsi se samalla näyttämään, mitä mestaruuden voittaminen vaatii.
Jymymäistä virheettömyyttä.
AI AI AI KU TEKEE NANNAA! 🥳#pesis pic.twitter.com/XxyYc5DYkT
— Sotkamon Jymy (@SotkamonJymy) September 14, 2024