Vimpelin Veto lähti kauteen ylivoimaisena mestarisuosikkina, marssi runkosarjan selvään voittoon ja tuhosi matkan varrella ulkokentän jos toisenkin riepaleiksi. Aivan sama meno ei jatkunut välierissä Mansea vastaan, eikä sitä ole luvassa loppuottelussa Sotkamon Jymyn kanssa – mutta samaan tahtiin tässä yhä kuljetaan.
Mikään ei ole muuttunut. Veto on vaan niin pirun hyvä joukkue. Aapo Komulainen voi parhaana päivänään olla lautasella parempi kuin Teemu Kinnunen, Roope Korhosen lyönti voi osua keskikeppiin täydellisesti joka kerta ja Hannes Pekkinen vaihtelee etenijöitä tuosta vain. Mutta kun se ei riitä.
Saman sai välieräsarjassa todeta Mansekin. Moni asia meni juuri tamperelaisten suunnitelmien mukaan, Manse onnistui niin sisä- kuin ulkopelissä usein lähes täydellisesti ja vei jaksoja ja pätkiä nimiinsä. Mutta se ei riittänyt Vetoa vastaan.
Lue myös: Olli Heikkala odottaa uransa toista ”El Klassikkoa” – ”Siellä on varmasti kova kiima päällä”
Tämän Vedon voittaminen viiden ottelun finaalisarjassa vaatisi jatkuvaa, keskeytymätöntä, hetkenkään herpaantumatonta täydellisyyttä vastustajalta. Jos joku siihen voisi pystyä, se varmasti olisi Mikko Kuosmasen johtama Jymy. Mutta vaatimus on käytännössä yli-inhimillinen.
Jos Olli Heikkala ei mene kärjestä kentälle, hätä ei ole kummoinen. Sitten kentälle juoksemaan lähtee Jere Saukko tai Mikko Kanala. Jos Elmeri Anttila ei onnistuisi vaihdossa (mitä nyt ylipäänsä tapahtuu ehkä kerran viikossa), sitten sen hoitelee Matias Rinta-aho.
Tai jos ykköskärki ei saa tilannetta aikaiseksi, sen tekee viimeistään kakkoskärki – varsinkin kun Saukko on käytettävissä menemään missä kohdin tahansa kentälle takuuvarmalla pystymailalyönnillään. Vedon kakkoskärki olisi monen Superin joukkueen ykköskärki.
Kuten Manse koki kitkerästi, pahin virhe on antaa Vedon rakentaa paloton ajolähtö. Jälleen vaihtoehtoja riittää. Jukka-Pekka Vainionpää kotiuttaa erittäin varmasti, mutta varastossa on silti Rinta-aho ja Vimpelin ikiaikainen luottomies Janne Mäkelä.
Vaikka Jymyn ulkopeli on betoninkovaa, Veto asettaa sille liikaa vaatimuksia. Joka kerta ei vain voi onnistua täydellisesti.
Roope pitäisi monistaa
Vetoa ei siis nollata. Se vaan ei ole mahdollista.
Jymyn mahdollisuudet piilevät siinä, että sotkamolaiset saisivat itse tehtyä runsaammin juoksuja. Juoksuvoimaa ja puhtaammin etenijöitä kainuulaisten joukkueessa onkin enemmän kuin Vedolla, joten se on ainakin hyvä lähtökohta.
Jere Vikströmin täytyy palata siksi automaattivaihtajaksi, mitä hän oli runkosarjassa ja vielä puolivälierissä Kiteen Palloakin vastaan. Välierien Vikström ei riitä. Pekkisen täytyy jatkaa huipputasollaan pelaamista.
Ja sittenkin tullaan kenties haasteisiin kotiuttamisen kanssa. Roope Korhonen heräsi pudotuspeleihin juuri oikeaan aikaan ja löi Jymyn jälleen finaaleihin. Mutta Roopeja on vain yksi, Vedolla tähtitason lyöjäjokereita on kaksi. Se on valtava etu Vedolle. Korhonen voi tulla lyömään vain kahdeksan kertaa, eikä silloin pysty olemaan joka kerta käytettävissä.
Manse iski Vedon ulkokenttään läpilyönnit mielessään, ja silloin kun tuo toimi, se avasi sauman horjuttaa puolustavaa mestaria. Tamperelaiset löivät palloja läpi pesän päältä, luukuista ja jatkeilta. Siellä piilee Jymynkin mahdollisuus, nyt vaan pitää kaivaa joka pelaajan ne omat läpilyöntiratkaisunsa esiin.
Kotipesässä pelkkää timanttia
Jymy on Vetoa parempi ulkopelijoukkue. Sillä on useille pelipaikoille parempia räpylämiehiä ja Kuosmasen valmennuskolonna on hionut pelin pitäväksi. Mutta ero on silti vain häivähtävän pieni. Vedon ulkokentässä ei ole missään suuria aukkoja. Välierien perusteella ei edes takakentällä, missä Lauri Vihriälä joutui itselleen vieraalle tontille yllättäen.
Ainakin loppuottelujen avausviikonloppuna sääkään ei suosi ulkopelijoukkuetta, kun ennustukset lupaavat lähes kesäistä ilmaa. Jos Jymy saisi sarjassa useampia jaksoja kutistettua 1-0, 2-1-lukuihin, sen yllätyksen mahdollisuudet kasvaisivat.
Mielenkiintoinen taistelu nähdään myös lautasella ja kotipesän kaarella. Komulainen voi hetkittäin viedä mitä tahansa sisäpelijoukkuetta, myös Vetoakin. Kinnunen taas välierissä näytti siltä viime syksyltä tutulta ”kolmoskorin” mieheltä, eli pelasi omalla huipputasollaan aiheuttaen Manselle paljon ongelmia pelin rytmityksellään.
Molempien joukkueiden kaaripelaaminen on erinomaista, eikä virheitä juuri tule. Kuosmanen ja Vedon pelinjohtaja Tomi Niskanen ovat myös kaksi sarjan aivan parhaimmistoon kuuluvaa viuhkavelhoa. Tarjolla on siis todellista huippulaatua molemmin puolin, missä kummankaan on vaikea nähdä ottavan merkittävää etua itselleen.
Finaalisarjoissa saattaa totta kai tapahtua monenlaista yllättävää. Jos peli lähteekin yllättäen viemään pelaajia, eikä toisinpäin, voivat voimasuhteet kellahtaa katolleen nopeastikin. Silti Vedosta ei ole paljastunut koko kauden aikana mitään, mikä puhuisi sen puolesta, että vimpeliläisiä ei jälleen kerran kruunata mestariksi.
Päinvastoin, Manse-välieräsarja osoitti, että joukkue selviää kovimmistakin haasteista ja pystyy nousemaan takaa ohi. Onnea Jymylle taistoon, sitä te todella tarvitsette.
Lue myös: Olli Heikkala odottaa uransa toista ”El Klassikkoa” – ”Siellä on varmasti kova kiima päällä”