Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla ei ole totuttu kovin mäkiseen menoon ja vielä vähemmän Vimpelissä osattiin odottaa, että paikallisylpeyden Vedon peli on sellaista mahaa myllertävää menoa, että heikompia alkukaudesta hirvitti. Nyt Veto on kuitenkin oikaisemassa kurssiaan varsin parahultaisesti.
Viime kaudella Vimpelin Veto marssi runkosarjan voitosta voittoon, usein murskalukemin. Pysäyttäjää tai edes oikein hidastajaa Vedolle ei löytynyt ennen loppuottelusarjaa, missä Sotkamon Jymy sitten viimein osoittikin, että myös suurin mestarisuosikki on kaadettavissa.
Tällä kaudella Vedon glooria jäi alkukaudesta haaveeksi. Seuran pelinjohtokuviot ja hätäapu-varamies Kari Kleemolan viuhkaan kaivaminen on ehditty perata jo moneen kertaan läpi.
Eikä sen vaikutusta tietystikään ole syytä vähätellä, että joukkue sai pelinjohtajan vasta keväällä – ja silloinkin hieman vastahakoisen, seuran ja Vimpelin pesäpallon edun takia pestiin suostuneen Kleemolan.
Mutta Vedon ongelmat eivät ensisijaisesti ole olleet viuhkaa kannattelevassa henkilössä, vaan joukkueen pelaajistossa, jolle tuntui tulevan yllätyksenä, että tämän vuosituhannen tasaisimmassa Superpesiksessä voitot eivät tipu sarjataulukkoon vain sillä, että Vimpelin Veto ilmoittaa tulleensa pelipaikalle.
Viime kaudella lyöjäkuninkuudesta viimeiselle kierrokselle asti Roope Korhosta vastaan taistellut Jukka-Pekka Vainionpää antoi palaa julkisesti alkukaudesta, kun joukkueen peli-ilme oli poissaoleva ja välinpitämätön.
Vainionpään palopuhe ei vielä Vedon kurssia muuttanut, vaan samanlaiselle puheenvuorolle olisi ollut paikkansa pariin otteeseen sen jälkeenkin. Sanoma vaan alkaisi kovasti kärsiä, jos joukkueen sisältä useampaan kertaan kerrotaan, että ei se pelaaminen oikein tunnu kiinnostavan.
Kun alkusarja kääntyi loppusuoralleen ja ylempi jatkosarja sai lähtölaukauksensa, on Vedon peliote jo lähes tyystin toisenlainen. Kaikki ongelmat eivät ole vielä hälvenneet, mutta nyt Veto näyttää Vedolta – ei Vedon pelipaitoihin pukeutuneelta miesjoukolta, joka mieluummin olisi jossain muualla kuin pesäpallokentällä.
Kotiuttaminen, ei kiinnostuksen puute perusongelmana
”Ei kiinnostanut” on liian yksinkertainen selitys, samoin koko ongelmavyyhdin kippaaminen vain Kleemolan syliin tai varsinkaan hänen syykseen. Moni asia tämän kauden Vedossa on eri mallilla kuin viime kaudella, ja silloin pelien marginaalit ovat nousseet esille eri tapaan.
Viime vuoden Veto hurjasteli juoksuja siihen malliin, että se peitti alleen kaiken muun. Kun lyöt tusinan juoksua jaksoon, muutama ulkopelin pulma peittyy nätisti alle ja samoin kukaan ei muistele enää niitä sisäpelin haastavampia osa-alueita. Mieleen jää kaikille vain ylivoima ja ylivertaisuus.
Siitä päästäänkin yhteen Vedon suurimmista haasteista, tämän kesän vuoristoradan pohjasyistä ja siihen pulmaan, mikä ei vielä ole ratkennut. Kotiuttaminen ei toimi ja se on lähes täysin kiinni lyöjäjokerikaksikon suorittamisesta.
Viime kaudella Vainionpää oli lyöjätilaston kakkonen ja Janne Mäkelä sijoittui neljänneksi. Nyt kaksikon sijoitukset ovat kuudes ja 15. Mäkelä on vain kerran viimeisen 14 kauden aikana kotiuttanut yhtä heikolla alle 50 prosentin onnistumisella kuin nyt. Vainionpään tämän vuoden 52 % tehokin on selvästi kahta miehen aiempaa Veto-kautta heikompi.
Pelinjohdolla ja Kleemolalla on peluuttamisessa omat kysymyksensä vastattavana, mutta tuo yllä kuvattu suurin ero on se, miksi Vedon muutkin pulmat ovat nyt pompsahtaneet aivan eri tavalla esille.
Vedon ulkopeli ei alkukaudesta ollut läheskään yhtä kovassa iskussa, kuin mitä joukkueelta olisi voinut odottaa. Vimpeliläisille on otteluissa osunut pitkiäkin mustia jaksoja, jolloin oikein mikään ei tunnu toimivan.
Tältä osin taas lukkari Teemu Kinnunen on se mies, johon katseet ensimmäisenä kohdistuvat. Ensimmäisen kuukauden ajan Kinnunen oli lähempänä sitä kirottua kolmoskoria kuin Itä-Länsi-tasoista mestarilukkarointia. Nyt kun Kinnunen näyttää kesän edetessä pääsevän taas omalle tasolleen, on Vedon ulkopeli selvästi rauhallisempaa.
Rauhallinen elokuu tilauksessa
Ja se rauha tuntuu muutenkin laskeutuneen Saarikentän ylle. Alkukauden heikot otteet, Kleemolan saama kritiikki ja tunne siitä, että Veto jollain tapaa yllätettiinkin housut kintuissa, sai ryhmän ylle jatkuvan rauhattomuuden tilan ja tunteen. Millä tapaa nuo tunnetilat onkaan saatu Vedon pukukopissa käsiteltyä ja mikä Kleemolan rooli siinä on ollut, asiassa on yhtä kaikki onnistuttu.
Muutenhan kaikki merkit Vedon kohdalla ovat suorastaan suotuisat. Elmeri Anttila pelaa uransa parasta kautta ja se on paljon sanottu, kun vertailutaso oli ennestään jo hurjan kova. Mikko Kanala on pysynyt koko kauden ehjänä ja saanut pelata ilman mitään suurempia vammoja, mikä on sellainen shokki, että johonkin voi käydä piirtämässä navetan seinän kokoisen ruksin.
Ainoastaan Matias Rinta-aho on Vedon yhdeksiköstä loukkaantumisen takia joutunut olemaan sivussa pidemmän aikaa ja jokeripaidassa taas Jere Saukko on pelannut vain yhdeksän ottelua, mutta nyt hekin molemmat ovat jo taas täydessä iskussa.
Vuoristoradan sijaan Vimpelissä on tilauksessa ylemmän jatkosarjan ajaksi tasaisen tappavaa menoa. Jos Veto pystyy pelaamaan samalla korkealla tasolla kuin kahdessa alkusarjan päättäneessä voittopelissä Mansea vastaan ja jatkosarjan avausvoitossa Kempeleen Kiristä, voidaan vimpeliläiset nostaa jälleen yhdeksi suurimmista mestarisuosikeista.
Tosin jostain pitää vielä saada lisälatausta joukkueen lyöjäjokerikaksikolle. Vainionpää on pystynyt pitämään tasonsa paremmin, mutta pelottavin lyöntihurjastelu on vielä jäänyt vähiin. Mäkelä taas on saanut aikaiseksi vain neljä lyötyä viimeisissä seitsemässä ottelussa ja kärkilyöntiprosentti tuolla jaksolla on ollut 31.
Muiden mitaliehdokkaiden kanssa kilpaillakseen täytyy Vedon jokereiden painaa palloa väliin ja maisemaan samaan tahtiin kuin sarjan parhaat muiden ryhmien kotiuttajat.