Muutama päivä ennen pudotuspelien alkua Vimpelin Veto laittoi pöytään kolme todella kovan luokan jatkosopimusta. Puolustavan mestarin riveissä jatkavat niin yhden juoksun päähän lyöjäkuninkuudesta jäänyt Jukka-Pekka Vainionpää, lukkari Teemu Kinnunen kuin etenijäjokeri Jere Saukko.
Koko kolmikon jatkosopimukset Vedon kanssa ovat kaksivuotisia. Tämän kesän Superpesiksen runkosarjaa dominoineet vimpeliläiset varmistavat näillä jatkoilla sen, että joukkueen kolme menestyksen kannalta kriittisen tärkeää tonttia on miehitetty sarjan eliittipelaajilla.
Ottajia koko kolmikolle, ja erityisesti Vainionpäälle, olisi riittänyt monella muullakin paikkakunnalla. Se että Veto pystyy pitämään kiinni Superin tähtipelaajista tähän tapaan, kertoo että pienemmissäkin piireissä pystytään huippupesistä aivan terävimmässä kärjessä pelaamaan.
33-vuotias Vainionpää, 31-vuotias Kinnunen ja 30-vuotias Saukko ovat kaikki todella kokeneita pelimiehiä, ja kun kaksi vuotta lyödään tuohon vielä päälle, ei kovin montaa pitkää jatkosopimusta uralle todennäköisesti mahdu.
Lyöjäjokerit toki voivat uraansa jatkaa helposti yli 40 ikävuodenkin, kuten ”Jukkiksen” nenän edestä lyöjäkuninkuuden päätöskierroksella napannut Roope Korhonen on osoittanut.
Sopimukset tietävät myös sitä, että Vedon joukkue ensi kaudella on jo liki kokonaisuudessaan valmis, ennen kuin tämä kausi on vielä edes huipennuksessaan. Kun mestariryhmä säilyy yhdessä, voi sarjan suurimman suosikin paikan lyödä jo käytännössä lukkoon.
Kolmen joukkueen tärkeän paikan varaus kokeneille ja kovapalkkaisille pelureille tietää toki myös sitä, että Vedon kokoonpanoon voi olla hankala oman ja lähialueen juniorituotannon tulevien tähtien pariin vuoteen murtautua.
Kun Veto päätti julkistaa jatkosopimukset juuri ennen pudotuspelejä, ei tämä valinta varmasti ollut vahinko. Haastajille haluttiin viestiä, että tämä Vimpelin joukkue on se, mikä pitää pystyä jatkossakin päihittämään, jos mestariksi haluaa.
Katso seuran hauska julkistusvideo alta.