Vuoden pesäpalloilija, Miesten Superpesis

Neljä eri ykkösääntä, mestareita ja haastajia. Vain yksi asia on varmaa: nuori sukupolvi on napannut viimein vallan täysin.
Neljä eri ykkösääntä, mestareita ja haastajia. Vain yksi asia on varmaa: nuori sukupolvi on napannut viimein vallan täysin.
Parhaan lukkarin paikka on yksi eniten keskustelua herättävistä valinnoista. Tosin kovin paljon kinaa paremmuudesta ei tänäkään vuonna saatu aikaiseksi, kun sama mies vei toistamiseen kaikki ykkössijaäänet.
Kumpi vai kampi? Millä tuota kaksikkoa erottaisi toisistaan… Sen sijaan siitä ei ole pienintäkään epäilystä, että kumpainenkin sotkamolainen kelpaisi kenelle tahansa muulle seuralle ja olisi ansaitseva valinta parhaaksi koppariksi.
Yksi mies vuodesta toiseen kiskoo miestä kotiin, oli tilanne mikä tahansa, säästäen tärkeimmät kotiutukset kauden huipennuksiin. Tällä kertaa palkintosade Kainuuseen ei ole yhtä ylitsevuotavaa kuin edelliskaudella, mutta parhaan kotiuttajan viitta on yhä violettioranssi väriltään.
Tämä palkinto on ollut pysyvästi ruuvattuna Tuomas Jussilan kaappiin vuosikaudet, mutta nyt haastajia oli roppakaupalla ja yksi nuori mestarismies pelasi lähes virheettömän kauden.
Miesten Superpesiksen kärjissä pelattiin tuttuun tapaan kovilla prosenteilla ja edettiin pesävälejä vinhaan vauhtiin. Hajontaa näkemyksissä oli tuhdisti, vaikka kategorian neljä parasta erottuivatkin selvästi.
Etukentällä pelaavat usein ulkopelin spesialistit, ja huippuluokan etumiehiä miesten Superpesiksessä pelaa monessa ryhmässä. Kaksi parasta heistä kuitenkin erottui äänestyksessämme selvästi.
Pesäpallokausi oli täynnä positiivisia yllätyksiä, loistavia nuoria läpimurron tehneitä pelaajia ja aivan sarjan kärkeen tasoaan nostaneita pelimiehiä. Monet heistä myös pelasivat kirkkaimmissa parrasvaloissa, Superpesiksen kärkijoukkueissa isoissa rooleissa.
Pesäpallosyksyn suurin siirto miesten Superpesiksessä nähtiin lokakuun alussa, kun Manse PP teki mestarilukkari Aapo Komulaisen kanssa kolmen vuoden sopimuksen. 21-vuotias Komulainen tähtää Tampereella vain mestaruuden voittamiseen, ja saapuu Manseen vain omana itsenään, ei kenenkään korvaajana.
Viime kauden päätteeksi nousunsa Ykköspesikseen varmistanut helsinkiläisseura Puna-Mustat ilmoitti tehneensä 2+1-vuotisen sopimuksen huippulukkarin Juha Puhtimäen kanssa, joka saapuu nostamaan PuMua kohti Superpesistä.