Ensi kertaa miesten Superpesiksessä pelatut pudotuspelien karsinnat runkosarjassa sijoille 7.-10. sijoittuneiden välillä toivat pesiskansalle todella dramaattisia vaiheita. Kumpikin pari ratkesi vasta jatkosupervuorossa.
Seinäjoella nähtiin liki yhtä dramaattinen pesäpallo-ottelu kuin Kiteellä samanaikaisesti. Asetelma tosin oli hieman toisenlainen, kun 10. runkosarjassa sijoittunut JymyJussit oli hakenut lauantaina Pihkalasta vierasvoiton.
Lue myös: ”Sellainen vanhan riistan sitkeys puuttui” – puolivälierät karkasivat Pattijoen hyppysistä
Hyvinkään Tahko vei toista ottelua selvästi, molemmilla jaksoilla. Vieraat saivat tästä palkkioksi oman otteluvoittonsa pudotuspelikarsinnan sarjassa, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi.
JymyJussit taas ei tarvinnut kuin yhden tilaisuuden napatakseen yllätyspaikan pudotuspeleissä, ja vastukseksi hurjassa vireessä olevan runkosarjavoittaja Vimpelin Vedon.
Seinäjokiset saivat 2280 katsojan silmien edessä palottoman ajolähdön ratkaisevassa supervuorossa Tahkon harhaheiton turvin. Kaksi ensimmäistä kotiutusyritystä päättyivät paloihin, kunnes Veeti Kettunen löi Toni Marjamäen kotiin.
– Hienoa, että Veeti sai sen pinnan lyötyä, kun pääsimme kolme kertaa yrittämään, JymyJussien Atte Kontio sanoi.
– Tämä oli tyly tapa ratkaista. Toisaalta tämän päivän paras sisävuoro saatiin siihen supervuoroon. Kyllä Kettusen Veeti oli aika kovassa paikassa siinä, ja nuorelta mieheltä kylmäpäinen ratkaisu, Seinäjoen pelinjohtaja Jussi Parvi kertoi.
Tahko taas ei saanut miestä edes kolmospesälle ja hyvinkääläisten sisävuoro päättyi seuralegenda Juha Korhosen kopinnostopaloon.
– Yleisö saatiin hyvin mukaan. Se auttaa paljon, kun kaveri ei kuule kaarella yhtään mitään, etenijä ei kuule väärä-huutoja. Yleisö oli siinä 13. pelaaja. Mahtava pelata ulkona, kun kauhea mökä katsomossa. Itte en ole Seinäjoella vielä kuullut tuollaista ääntä, Kontio kiitteli kotiyleisöä.
– Täytyy kiittää tuota seinäjokista yleisöä. Meni kylmiä väreitä tuossa kentällä ja vähän turhankin riehakkaaksi itsellä. Saatiin siitä älytön apu. Tuollainen on kiva kokea pesiskentällä, Parvi jatkoi.
Tahkon pelinjohtaja Raimo Braggea ei pudotuspelikarsintojen uusi pelitapa miellyttänyt.
– Uskon, että tulevaisuudessa ei varmaan tällaisella systeemillä jatketa. Jatkopaikka pitäisi ratkoa yhdellä pelillä, ei yhdellä vuorolla. Pelataan kuitenkin isoista asioista.
Päättyikö kaksi tahkolaista uraa samaan otteluun?
Bragge ei jatka tulevalla kaudella Tahkon pelinjohdossa, ja ensi vuonna 60 vuotta täyttävä ja Espanjassa asuva kokenut pesäpallomies kertoikin todennäköisesti viuhkan jäävän pysyvästi naulaan karsintatappioon päättyneen kauden jälkeen.
– Omalta taholtani taitaa nyt Superpesis jäädä taakse. Ensi keväänä tulee täysiä vuosia ja tässä on aika pitkään pyöritty. Pesäpallo jatkuu Suomessa, enkä siitä varmaan ihan kokonaan hellitä.
Korhonen puolesta kertoi lauantain ottelun yhteydessä Ruudun tv-haastattelussa, että hänellä olisi haluja yhä jatkaa pelaamista ja uraansa Tahkossa, mutta vielä sopimusta tulevasta kaudesta ei miehellä ole.
Kaikkien aikojen kunnarikuninkaan uran arvoa sen päättyminen kopinnostopaloon ei himmentäisi, mutta Tahkon kauden loppusuoralla Korhonen silti näytti, että käyttöä ja kykyjä hänen taidoilleen yhä huipputasolla olisi.
Puolivälieräsarjat kaikilla paikkakunnilla alkavat keskiviikkona. Miesten Superpesiksen puolivälierät pelataan paras seitsemästä –sarjoina, jolloin välieriin pääsyyn vaaditaan neljä voittoa.