Ennakko: Mestari-Jymy hamuaa kultaa uudessa komennossa

Kuva: Antti Haapasalo / Lapsuudenkavereista Aapo Komulainen on jo tähti, Jere Heikkinen ehkä matkalla sellaiseksi.

Kuva: Antti Haapasalo / Lapsuudenkavereista Aapo Komulainen on jo tähti, Jere Heikkinen ehkä matkalla sellaiseksi.

Sotkamon Jymy palasi viime syksynä mestariksi kaataen Vimpelin Vedon finaaleissa loppujen lopuksi aika suvereenein esityksin. Kainuussa toivotaan kauden päättyvän jälleen Sapsojärvessä polskimiseen uuden pelinjohtajan Iiro Haimin johdolla.

Tulevalle kesälle Jymy koki isoja muutoksia, kun koko valmennustiimi meni uusiksi ja useamman vuoden joukkueen tukipilareihin kuulunut Niko Korhonen siirtyi Joensuun Mailan riveihin.

Sijoitus: 1. (runkosarjan 2.)
Pelinjohtaja: Iiro Haimi
Tulleet pelaajat: Juuso Lattu (KiPa), Veeti Kokko (Lippo)
Lähteneet pelaajat: Niko Korhonen (JoMa), Juho Keinänen (KiPa), Lauri Rönkkö (HP), Niilo Piiponniemi

Talvisuperissa joukkue karsiutui ulos lopputurnauksesta, mutta pelillisesti oli jo kelpo tasolla. Kokoonpano eli paljon otteluiden välillä, usein vaivojen takia, mutta myös kokeiluista ja kierrätyksestä johtuen. Jymyn perustekeminen oli kuitenkin hyvällä tasolla, oli kokoonpano mikä hyvänsä.

Kouvolasta kuningas Mikko Kuomasen suuriin saappaisiin hypännyt Haimi oli tuonut pelaamiseen omat mausteensa ja etenkin kotiuttamisessa oltiin vieläkin yllätyksellisempiä ja vastuuta Roope Korhosen harteilta jaettiin tätä kautta muillekin pelaajille.

Niko Korhosen lähtö oli valtava kolaus Jymyn kokoonpanoon. Tämä muutos on kieltämättä iso, eikä sitä voida suoraan yhdellä miehellä paikata. Jere Heikkinen hoitaa ulkopelin, mutta on vielä auki, kuka pystyy Korhosta paikkaamaan sisällä.

Jymyllä on useampi laadukas vaihtaja, mutta kaikki ovat erikoistuneet ykköstilanteeseen. Onkin mielenkiintoista seurata kenet Haimi istuttaa purkamaan uutta tilannetta.

Vaikka Sotkamossa ei heti optimaalista kolmosta löytyisikään, ulkopeli mahdollistaa pelien voittamisen alusta lähtien. Kentän molemmista päistä löytyy sarjan parasta osaamista, eikä välissäkään ihan turisteja ole. Linja on suoritusvarma ja fiksu, etukenttä osa-alueista heikoin, mutta riittävä mestaruuskamppailuun.

Kysyimme kaikkien Superpesis-joukkueiden pelinjohtajilta ja kapteeneilta neljä kysymystä tulevasta kaudesta.

Neljä kysymystä pelinjohtaja Iiro Haimille

Teidän kautenne on onnistunut JOS…

– Jos voitamme mestaruuden.

Missä asioissa täytyy onnistua ja kehittyä, jotta tuo tavoite täyttyy?

– Kyllä ulkopelin pitää olla meidän kivijalka siihen menestykseen. Sisäpeliä pyritään asteittain kehittämään, niin uskon, että se parantaa meidän mahdollisuuksia.

Minkä takia kansan kannattaisi saapua katsomaan pesäpalloa juuri Hiukkaan?

– Laadukas peli on kaiken pohjana. Kun peli on laadukasta, sitä kannattaa tulla katsomaan. Tietenkin paikkana huikea kokemus, ja varsinkin jos kauempaa tulee katsomaan, on se sellaisia kokemuksia kesään, mihin kannattaa aikaa kalenteriin varata.

Kuka voittaa ensi kesänä mestaruuden?

– Kyllä me luotetaan siihen, että Jymy jatkaa mestaruuskannassa.

Neljä kysymystä kapteeni Aapo Komulaiselle

Teidän kautenne on onnistunut JOS…

– Jos saavutamme joukkueen asettaman tavoitteen eli Suomen mestaruuden.

Kenen joukkuekaverisi peliä olet eniten innostunut näkemään?

– Ilman muuta Jere ”Mese” Heikkisen. Seuran oma kasvatti ja minun hyvä ystäväni lapsuudesta asti. On kovalla työllä ansainnut paikkansa edustusjoukkueessa. Hänen peliälyä sekä maila- ja räpyläkäsittelyä kannattaa myös yleisön seurata.

Kuka on pukukoppinne suurin persoona ja miksi?

– No suurin persoona on tietenkin kaiken nähnyt ja kokenut Roope Korhonen. Niin kuin suuri yleisö varmaan tietää, Roopen jutuissa ja yleisolemuksessa ei kyllä ikä paina. Muut hihittelee hänen jutuilleen, mutta ennen kaikkea hän jaksaa itse vuodesta toiseen syttyä omille jutuilleen.

Kuka voittaa ensi kesänä mestaruuden?

– Sotkamon Jymy

Näkemyksemme

Matti Liljaniemi:
Kummalle kulttuurishokki on suurempi: Iiro Haimille vai Jymylle? Nyt Jymyssä on katto korkeammalla, mutta lattia matalammalla. Puolustava mestari voi dominoida sarjaa, jos Haimin opit ovat menneet heti perille tai sitten luvassa on viime kautta enemmän ongelmia ratkottavaksi.

Karri Kovanen:
Jymy tulee voittamaan runkosarjan. Syksyllä tulee kuitenkin seinä vastaan välierissä ja finaalissa nähdään Veto ja JoMa.

Joonas Kauppinen:
Kapteeni Komulaisen esille nostama Jere Heikkinen tulee olemaan Vuoden tulokas. Sisäpelissä ristikäsin operoiva Heikkinen on kuin tehty syksyn viileneviin iltoihin, jolloin ratkaisujen täytyy kylmempiä kuin kelin.

Arviomme

Sijoitus: 2.

Jymy on aina yksi mestarikandidaateista. Kunhan kakkostilanne saadaan purettua ja Korhosella on viime kesän tapaan risussa, on täysin mahdollista, että Sapsojärvessä uitetaan ”Poikaa” myös tulevana syksynä.

Kaikkien miesten Superpesiksen joukkueiden ennakkomme

Ennakko: Haminan Palloilijoilla riittää työsarkaa sarjapaikan säilyttämisessä
Ennakko: Ankkurit on vahvistanut jokeriosastoaan – riittääkö se sarjapaikan säilyttämiseen?
Ennakko: Imatralla on edessä kova taistelu sarjapaikan puolesta
Ennakko: JymyJusseilla riittää tulivoimaa jokeriosastolla – miten ulkopeli kestää?
Ennakko: Pattijoella Westersund tavoittelee taidon ja älyn liittoa
Ennakko: Partasen täytyy löytää oikeat numerot KiPan tavoitteiden täyttymiseksi
Ennakko: Tahko taittaa pettymystä ja tähyää Pokelan johdolla mitalipeleihin
Ennakko: “Doksan” johdolla taas mitaleille vai nähtiinkö KeKin ihme jo pronssikaudella?
Ennakko: KPL ilman Haimia on kilpailijoiden puristuksessa
Ennakko: Kaupin karnevaalit Komulaisen komennossa – mestaruutta hakemassa
Ennakko: Joensuun Maila ilmoittautuu mestaruustaistoon
Ennakko: Vimpelin Veto lähtee suurimpana ennakkosuosikkina pelinjohtosekoiluista huolimatta