KeKin miehet totisina: ”Kertakaikkisen luokaton esitys”
Ankkurit-tappio on vain pohjakosketus siinä suuntauksessa, mikä Kempeleen miesten otteissa on ollut havaittavissa jo lähes koko heinäkuun ajan.
Ankkurit-tappio on vain pohjakosketus siinä suuntauksessa, mikä Kempeleen miesten otteissa on ollut havaittavissa jo lähes koko heinäkuun ajan.
Urallaan kaiken voittanut ja kierroksesta toiseen omia ennätyksiään paranteleva 41-vuotias Haapakoski kertoi mietteitään joukkueen alkukaudesta ja uudesta sopimuksesta.
Keskiviikon huipputaisto Superpesiksessä nähtiin Kempeleen Kirin ja Manse PP:n välillä. Huimasti peliään alkukaudesta petranneet tamperelaiset veivät ottelun nimiinsä 0-2.
Kun miesten Superpesis siirtyy juhannustauolle, ovat sarjan kuusi parasta joukkuetta vain kolmen pisteen sisällä toisistaan sarjataulukossa. Fantastista.
Sotkamon Jymy ei sittenkään ole täysin voittamaton. Erittäin pirteästi kauden aloittanut Kempeleen Kiri kävi noukkimassa Hiukasta 2-1-voiton.
Janne Kivipelto teki Kempeleen Kirin paidassa voitokkaan paluun pelikentille, kun KeKi onnistui perjantai-illassa kaatamaan Imatran Pallo-Veikot.
Nykyään joukkueiden täytyy olla jo hyvissä ajoin kasaamassa joukkuetta vuosien päähän ja kättä saa laittaa keskinkertaistenkin pelaajien kohdalla entistä syvemmälle taskuun.
Kempeleen Kiri tiedotti tehneensä ottelukohtaisen sopimuksen Janne Kivipellon kanssa.
Kempeleen Kiri on tehnyt väkevää nousua kohti Superpesiksen huippua. Joukkue vahvistui tälle kaudelle isosti ja pohjoispohjanmaalaisia ennakoitiin jopa välieräjoukkueeksi.