Vuoden lukkari, Miesten Superpesis
Parhaan lukkarin paikka on yksi eniten keskustelua herättävistä valinnoista. Tosin kovin paljon kinaa paremmuudesta ei tänäkään vuonna saatu aikaiseksi, kun sama mies vei toistamiseen kaikki ykkössijaäänet.
Parhaan lukkarin paikka on yksi eniten keskustelua herättävistä valinnoista. Tosin kovin paljon kinaa paremmuudesta ei tänäkään vuonna saatu aikaiseksi, kun sama mies vei toistamiseen kaikki ykkössijaäänet.
Pesäpallosyksyn suurin siirto miesten Superpesiksessä nähtiin lokakuun alussa, kun Manse PP teki mestarilukkari Aapo Komulaisen kanssa kolmen vuoden sopimuksen. 21-vuotias Komulainen tähtää Tampereella vain mestaruuden voittamiseen, ja saapuu Manseen vain omana itsenään, ei kenenkään korvaajana.
Sotkamon Jymyn ja Kouvolan Pallonlyöjien välinen välieräsarja miesten Superpesiksessä on ollut juuri niin tasainen, kuin osasi ennakkoon odottaa. Sarja on tiistaina katkolla hallitsevalle mestarille. Jymyn lukkari Aapo Komulainen kuitenkin peräänkuuluttaa, että mahdollista finaaliin pääsemistä on vielä turha miettiä.
Pesiskansan ykkössuosikki Juha Puhtimäki kisaa viime vuoden tapaan Lännen lukkarin paikasta Petteri Alasen kanssa. Idässä riitaa ei pitäisi valinnasta syntyä, vaikka Joensuusta ansaittua murinaa kuuluukin.
Sotkamon Jymy palasi viime syksynä mestariksi kaataen Vimpelin Vedon finaaleissa loppujen lopuksi aika suvereenein esityksin. Kainuussa toivotaan kauden päättyvän jälleen Sapsojärvessä polskimiseen uuden pelinjohtajan Iiro Haimin johdolla.
Voiko Vuoden pesäpalloilijan valinta tänä vuonna kohdistua kehenkään muuhun kuin yhteen mieheen? Ei meidän raatimme mielestä, vaikka yksi nikottelija joukkoon mahtuikin.
Parhaan lukkarin valinta on kenties Vuoden pesäpalloilijan ohella se palkintovalinta, mikä herättää eniten tunteita ja näkemyksiä. Meidän kolmikkomme oli tässä kohdin kuitenkin yllättävän yksimielinen, sillä kaikista palkinnoistamme miesten Vuoden lukkari oli ainoa, missä sijoitimme kaikki samat miehet ykkös- ja kakkossijoille.
Jymy tulee ottelusarjaan pitkältä tauolta, kun se kaatoi KiPan suoraan neljässä pelissä ja edellinen ottelu oli viime viikon tiistaina. Pelituntuma on aina kysymysmerkki pitkän ottelutauon jälkeen, mutta Aapo Komulainen ei ole tästä huolissaan.
Supervuoron lukkarirankingin kärkisijoja pitää hallussaan niin ikään nuoruus, kokeneita konnia unohtamatta.