Supervuoro Verkkolehti »

Kouvolan Pallonlyöjät II 2024

LBC

Viestejä
3,726
Aloitetaan vaikkapa tällä Akseli Pitkäseen mutta sopivasti Koplan Ykköspesiksen joukkuettakin ruotivalla jutulla. Näyttäisi olevan ilman maksumuuria.

bongasin muuten lupaavalta PesisNet -sivustolta. En tiennytkään, että Akselillakin oli käsihuolia.

Ykköspesiksessä saattaa pelata viime vuoden tapaan melkoinen tukku pelaajia, sen verran laaja tuo rinki on. Tosin, lieneekö nyt niin, että Superin ringistä ei apuja ehkä tule, pois lukien mahdollinen lukkarikierrätys. Vai olenko HP:n kannalta liian toiveikas lainojen suhteen?

Sarjapaikan luulisi säilyvän ja jopa selvemmin, kuin viime kaudella, luulisin mä. Angervisto, Leijon ja erityisesti Kenttäaho ovat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Ja tuo lukkarihommeli tulee olemaan myös mielenkiintoinen nähdä, eiks Julius Haatainenkin ole siinä mukana?
 
Viestejä
3,552
Kopla oli Jomaa paljon edellä, mutta meinasi sössiä pisteen liitolle. Joukainen heittää kysymysheiton Vainion ohi ja Kinnunen ei saa helposta pallosta tehtyä palon kolmoselle. Jomalle ajo 2-1 tilanteessa. Kinnunen päästää kysymysheiton ohi ja tilanne 2-2. Kolmas palo jää tekemmättä, kun Joukainen ei saa Vainion suoraan kohti tullutta löysää heittoa kiinni. Onneksi Joma ei saa enää juoksua. Kopla saa ilmaiseksi kahdella palolla miehen kolmoselle. Vainio lyö takaa läpi ja siitä voitto viime hetkellä.

Kinnunen oli sisällä ok, mutta ulkona ihmeen epävarma helpoissa tilanteissa. Vainion tolppa on korkea ja pysyy hyvin lautasella. Jomalle ei voi ennustaa hyvää.
 
Viestejä
4,205
Kolme pinnaa hyvä startti Koplalle.

Aleksi Vainiolla oli viime kaudellakin hyviä osumia kun vaan pääsi lyömään, haluaa varmasti pelata lukkarina mutta minusta miehestä olisi ainesta ihan kunnon lyöjäjokeriksi.
 
Viestejä
589

Ei ollenkaan hullumpi idea jos Vainion tavoitteena on pelata superia säännöllisesti. Ikää jo 24 niin tuskin saa ikinä kättä superin vaatimalle tasolle ainakaan lukkarina. Syöttöharjoitusten sijaan keskittyminen salihommiin ja sitä kautta läpilyöntiuhkaa kumuran kaveriksi.
 
Ei Aleksin käsi ole huono. Ainoa ongelma hänellä on näpyjen haku. Lukkarit tekevät näpyistä 0-3 paloa/ottelu. Esim. eilen ei Joma osannut lyödä Vainiolle yhtään haettavaa näpyä. Vainion tolppa on maan parhaita. Eilinen esitys lukkarina oli erinomainen. Ei Vainiosta ihan ykköskorin lukkaria tule, mutta kyllä hän "superin vaatiman tason" pystyy täyttämään. Kun häntä sisäpelin osalta vertaa superin lukkareihin, on hän mielestäni Puhtimäen jälkeen parhaiden joukossa: lyönnit ovat napakoita, kumura erinomainen, pienet ovat hallussa jne. Juoksukin kulkee hyvin. Sisäpelin laadukkuus korvaa siten puutteita lukkaroinnissa, kun tehdään kokonaisarvio hänen hyödyllisyydestään joukkueelle. Olen samaa mieltä, että hänestä voisi tulla erinomainen lyöjäjokeri.

Missä muuten on Aaron Honkanen? Hän ei pelannut poikien superpesisottelussakaan.
 
Minusta Vainion ongelma ei ole vain lyhyiden haussa, sillä vaihtotilanteissa hyvin osuneet linkut jäävät useimmiten vaille palkintoa kun Vainio ei saa poltettua kärkkyjiä. Jos tätä ongelmaa ei pystytä korjaamaan, ei löydy paikkaa superissa, sillä kärkkymisestä saatava ylimääräinen "metri" kääntää liian monet palot ehtimiseksi. Jos Vainio antaa pelissä hyvään lukkariin verrattuna heikon vaihtotilannepelaamisensa myötä muutaman kolmostilanteen etua joka ottelussa, edes Vainionpään tasoinen lyöjä ei paikkaa yksinään sitä eroa.

Superissa on nytkin useita lukkareita, jotka hädin tuskin omistavat mailaa, sillä pienkin etu lukkaroinnissa on paljon arvokkaampaa kuin sisäpelitaidot. Käänteisesti, ketkä lukkarit ovat olleet lautasen äärellä enemmänkin sisäpelitaitojensa myötä? Ruuska tietysti mutta toista en osaa nimetä. Hyviä sisäpelaajiahan lukkareissa on ollut, mutta kaikki ovat olleet ennen kaikkea hyviä lukkareita.

Muutenkin lukkarin tontille on tällä hetkellä tunkua kun suurin osa nykyistä superin lukkareista on alle 30v ja lupaavia uusia tulokkaita on runsaasti, esimerkiksi Schroderus, Vesterinen ja Honkanen. Kun vaihtoehtoja on yllin kyllin, yhdenkään joukkueen ei kannata painottaa lukkarin sisäpelitaitoja, vaan ottaa paras mahdollinen ulkopelaaja. Jos kaupan päälle saa sisäpeliosaamista niin se on vain mukavaa ekstraa.
 
Mainitut puutteet on ihan tosia. Heitto lähtee, jos lähtee, useimmiten liian myöhään. Uskon kuitenkin, ettei Vainio ole vielä löytänyt itselleen parasta tyyliä pelata. Esim. Kekin Lassila on kehittynyt Kivipellon ohjauksessa vielä "vanhoilla päivillään. Hyvä nollatilanteen tolppa kompensoi jonkun verran hitautta vaihtotilanteissa.

Hyvät lyöjät ovat lukkareina harvinaisuuksia. Putte on poikkeus. Erinomainen lyöntikyky pitää tietenkin ottaa huomioon, vaikka se ei olekaan lukkarin tärkein vaatimus, koska aina pitää tarkastella kokonaishyötyä. Tolppa ja lyöntipuoli pienentävät molemmat näpyjen haun ja heittämisen heikkouksia. On sitten eri asia, riittääkö se. Jos pitäisi valita Joona Lehtinen vai Vainio, ottaisin Vainion.

Mainituista nuorista ei vielä tiedä, mihin asti kehittyvät. Onko tilanne lukkareiden saatavuudessa oleellisesti parantunut? Aiemminkin on ollut näitä superlupauksia, mutta eivät he sitten olekaan ottaneet sitä viimeistä steppiä. Esimerkkeinä voi mainita Eskelisen, Ollin, Huuskon, Haimin ja varmaan muitakin löytyy.
 
Viestejä
3,552
Onkohan tässä tapahtunut muutosta, kun vertaa juuri lopettaneisiin suuruuksiin. Toni Kohonen, Janne Kivipelto ja Topi Kosonen olivat kaikki erinomaisia myös mailan varressa.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Keitä hyviä lyöjiä lukkareissa on tällä hetkellä? Ennen oli tosiaan hyviä lyöjiä: Eino Kaakkolahti, Antero Viherkenttä, Pertti Lonka, Markku Raasu, Risto Tuominen, Ervo Pakkanen, Risto Tuominen, Jukka Holttinen ja keitä näitä nyt olikaan. Nykyajan suuntaus on kohti pieniä, sähäköitä lukkareita. Kaikkien aikojen paras pelaaja ja lukkari Toni Kohonen oli erinomainen ihan joka osa-alueella.
 
Viestejä
675

Minä näkisin asian myös niin, että säännöt säätelevät tätäkin kehitystä jonkin verran. Jos palataan ajassa ennen kuin oli jokereita eli 1980-luvulle ja kauemmaksi, sisäpelissä oli käytössä vain 9 pelaajaa. Lähes kaikkia tarvittiin yleensä toden teolla myös sisäpelissä. (Sitten kun jokerisääntö tuli, jokeri korvasi yhden ulkopelaajan per sisävuoro, joten sittenkin käytössä oli 9 pelaajaa, mutta pohjimmiltaan lukkari saattoi olla se, jota haluttiin säästää ja siten korvattiin.) Nyt kun pitkään on ollut käytössä kolme jokeria, joita kaikkia saa käyttää joka sisävuorossa, yhä useammin lukkarin rooli on jäänyt sisäpelissä vähäisemmäksi. Koska lukkari ulkopelissä on tyypillisesti kaikkein ratkaisevimmassa osassa, usein hänelle halutaan helpotusta sisäpelivuorolla. Nuoret lukkarit ovat henkisesti kasvaneet enemmän siinä ilmapiirissä, että riittää kun lukkarointi hoituu pätevästi. Kun taas jollekin Mauri Pyhälahdelle, Toni Kohoselle jne. olisi ehkä ollut lukkarointiakin lamaava vaikutus, jos sisäpeliroolia olisi kavennettu.🤔
 
Viestejä
1,549
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Keitä hyviä lyöjiä lukkareissa on tällä hetkellä? Ennen oli tosiaan hyviä lyöjiä: Eino Kaakkolahti, Antero Viherkenttä, Pertti Lonka, Markku Raasu, Risto Tuominen, Ervo Pakkanen, Risto Tuominen, Jukka Holttinen ja keitä näitä nyt olikaan. Nykyajan suuntaus on kohti pieniä, sähäköitä lukkareita. Kaikkien aikojen paras pelaaja ja lukkari Toni Kohonen oli erinomainen ihan joka osa-alueella.

Itse en kyllä vetäisi 50-luvun pelaajia tähän mukaan, kun esimerkiksi Kivipellon huippuvuosista ei ole montaakaan vuotta. Ja jos siviilityö ei vetäisi resursseja, vasta 33-vuotias Kivipelto voisi olla edelleen sarjan paras lukkari, vaikka viimeinen kausi Koplassa ei ollutkaan kovin hyvä.

Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että jos Elias saa kätensä kuntoutettua, tulee hänestä seuraava kummajainen: hyvin lyövä lukkari.
 
Niin, miten hyviä lyöjiä mainitut lukkarit ovat tai ovat olleet ja mikä on hyvän tai erinomaisen lyöjän määritelmä? Kohonen löi keskimäärin 1,1 juoksua per ottelu ja parhaana kautenaan 62. Puhtimäki 0,8 ja 61. Kosonen 0,6 ja 51. Kivipelto 0,7 ja 37. Mielestäni nykylukkareista vain Puhtimäki on erinomainen lyöjä. Kivipelto oli hyvä lyöjä 4 viimeistä kauttaan. Elias on nyt hyvä lyöjä ja voi olla tulevina vuosina erinomainen. Ei näitä hyvin tai ainakaan erinomaisesti lyöviä lukkareita juuri nyt ole todellakaan montaa.
 
Viestejä
41

Tuohon täytyy sanoa, että Kosonenhan aloitti etenijänä ja vaihtajana numerolla 2 pelasi varmaan eniten pelejä Superissa.
 
Viestejä
1,549
Koplan kärkenä Likander, Saukko, Kinnunen. Sanoisin, että superissakin on huonompiakin kärkiä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös