- Viestejä
- 622
Vaikeaa on. Lohi on tähän mennessä tehnyt 7,6 kolmostilannetta/ottelu ja päästänyt keskimäärin yhdeksän juoksua ottelussa. Tuota suhdetta pitäisi pystyä pikaisesti parantamaan.
Ei mopolla mahottomia.Jos nyt posia haluaa kaivella niin viisi juoksua neljällä kolmostilanteella on toki sinänsä tehokasta toimintaa, mutta pahaa teki tuota ulkokentän silpomista taas katsella.
Jos häviät jakson kahdella juoksulla, ero voittoon on kolme juoksua. Se on ihan valtava ero eikä jaksovoitto ole ollut lähelläkään.Nyt on kymmenen jaksoa pelattu. Yksi voitto, yksi tasan ja 8 häviötä. Näistä hävityistä 4 on hävitty kahdella tai yhdellä juoksulla. Ei se aina ole ihan hirveän isosta ole ollut kiinni.
Tuo kaveri näyttäisi tänään mahtuvan keulaksi haminaan, joten siihen se lienee lopullisesti kaatunutRantanen oli muuten aika hyvä. Ajoittain vie kaman lyöjiä varsin tehokkaasti. Kehityskelpoinen yksilö, kuten on Riekkikin. Ihan hyvä että on vaihtoehtoja eri tilanteisiin ja kahdesti 2000- luvulla on tullut lähtö suomariin lukkarin loukkaantumisen takia, joten siinäkin mielessä hyvä olla pätevä varamies.
Kauden alla oli huhuja hyväjalkaisen kopparin tulosta, mutta se ei sitten toteutunut. Olikohan edes lähellä? Olisi kyllä tarvetta niin sisällä kuin ulkona.