Supervuoro Verkkolehti »

Ajolähtö

Viestejä
22
Ei se oikeastaan perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että ajotilanteita varten on päätetty asettaa sääntö vaihtopakosta. Jos kyseistä sääntöä ei olisi olemassa, ei vaihtopakko olisi perusteltavissa millään muilla sääntökohdilla.
 
MRO

Viestejä
302
Onhan tuo katsojien kannalta ainakin paljon mielenkiintoisempaa, koska se vaihtopakko tuo automaattisesti ajolähtöihin sen painetilanteen.

Siinä nyt ainakin yksi mieleen tuleva syy.
 
Viestejä
1,070
Koska lyöjä vaihtuu aina juoksijaksi. Jos kukaan ei liikkuisi mihinkään, ei olisi myöskään mitään pesää minne lyöjä voisi edetä, Kahta pelaajaa kun ei samalla pesällä pesäturvassa voi olla.
 
Viestejä
337
Koska lyöjä vaihtuu aina juoksijaksi. Jos kukaan ei liikkuisi mihinkään, ei olisi myöskään mitään pesää minne lyöjä voisi edetä, Kahta pelaajaa kun ei samalla pesällä pesäturvassa voi olla.
Jos ykköspesällä on etenijä, niin silloin lyöjällä ei ole pesää mihin edetä. 1-tilanteessa, 1-2 tilanteessa ja 1-3 tilanteessa ei ole etenemispakkoa. 1-2-3 tilanteessa on. Epäloogista.
Mutta syy miksi asiaa kysyn on tämä tahallisten laittomien lyöminen viimeisellä. Sehän poistuisi jos etenemispakkoa ei olisi. Lyöjä voisi viimeisellä yrittää läpilyöntiä. Mikäli epäonnistuu niin tulos olisi sama kuin tahallisella laittomalla.
 
Viestejä
12,892
Koska lyöjä vaihtuu aina juoksijaksi. Jos kukaan ei liikkuisi mihinkään, ei olisi myöskään mitään pesää minne lyöjä voisi edetä, Kahta pelaajaa kun ei samalla pesällä pesäturvassa voi olla.
Ilman ajolähdön vaihtopakkoa vain lyöjä palaisi jos ei etenisi pesään kun pesälläolijat eivät etenisi ja ja syntyisi vain yksi palo. Vaihtopakkosäännön ansiosta ulkojoukkueella on aina mahdollisuus yrittää useammalle pesälle paloja.
 
Viestejä
2,994
Eikös siellä säännöissä puhuta lopullisesta ratkaisusta (saksaksi Endlösung)? Varsinaisesti siis vaihtopakkoa ei ole, vaan tuplahaavoittuminenkin kelpaa. En nyt itsekään ole niin varma, olisiko pesis paljonkaan huonompi peli ilman ajolähtösääntöä. Siinähän ei monesti ulkopelijoukkue voisi tietää, tuleeko viimeisellä pelkkä läpäriyritys vaikkapa hämylähdön kera, jolloin ei voisi kuitenkaan kauhean varovaisesti pelata.
 
Kyllä. Oleellista on, että kolmannella viimeistään seuraa dramaattiselta kuulostava lopullinen ratkaisu. Se voi olla myös haava, tai useampi tuplahaava.
 
Viestejä
497
Ajolähtö on kyllä mielenkiintoinen erikoistilanne, jossa voi yhdellä lyönnillä tulla 1+3 juoksua tai 3 paloa. Viimeisen lyönnin huti on lähes aina kolme paloa, mutta harvinaisempia kolmeen paloon päättyviä palottomia ajolähtötilanteita tuli nähtyä kaksi tänä kesänä.

1) Ensimmäinen lyönti, etenijät eivät etene, lukkari syöttää väärän ja lyöjä lyö pompusta hudin tahallisesti. Seuraus: tuomitaan estäminen eli lyöjä palaa. Vaihtopakko kuitenkin jatkuu, vaikka lyöjä on palanut. Pesillä olijat ovat turvattomia ja poltetaan pallottamalla.

2) Ensimmäinen lyönti, kolmoselta edetään kotiin, lukkari syöttää kenttäväärän, johon lyöjä ei osu ja kurottaa lyönnin perään pois kotipesästä. Lukkari ottaa pallon ja on ennen lyöjää kotipesässä. Seuraus: etenijä palaa kotipesään, samoin palaa kotipesään palannut lyöjä, vaihtopakko jatkuu ja 1-pesällä ollut etenijä poltetaan pallottamalla.
 
Viestejä
22
1) Ensimmäinen lyönti, etenijät eivät etene, lukkari syöttää väärän ja lyöjä lyö pompusta hudin tahallisesti. Seuraus: tuomitaan estäminen eli lyöjä palaa. Vaihtopakko kuitenkin jatkuu, vaikka lyöjä on palanut. Pesillä olijat ovat turvattomia ja poltetaan pallottamalla.
Tämä tilanne tuomittiin väärin, sillä vaihtopakko raukeaa viimeisen lyönnin ollessa laiton. Lyöjän estäessä ensimmäisellä tai toisella lyönnillään tulkitaan kyseisen lyönnin olleen viimeinen lyönti.
 
Tämä osoittaa sen, kuinka ajolähdön erikoisuudet ovat vaikeita jopa tuomareille saati sitten katsojille. 99 % paikallaolijoista, minä mukaanlukien, ei ymmärtänyt tilannetta.
 
Viestejä
1,766
Mites tämä?

Miesten Ykköspesis ja ajolähtö.

0 paloa alla. Lukkari syöttää ajolähdössä viimeisen syötön ja lyöjä ei lyö. Syöttö tuomitaan oikeaksi. Lukkari ottaa pallon käteen kotipesässä ja menee tuulettemaan pallon kanssa viiden metrin päähän kotipesästä. Etenijät eivät etene.

Lukkari heittää pallon suoraan kolmosvahdile. Tällöin etenijä lähtee kolmoselta ja kolmosvahti hieman häplää pallon kanssa. Pallo heitetään kolmoselta kotiin ja samalla hetkellä etenijät lähtevät kotipesästä, ykköseltä ja kakkoselta etenemään seuraaville pesille. Lukkari pudottaa vahingossa kolmoselta tulleen heiton ja samalla kolmoselta lähtenyt etenijä ehtii kotiin. Myös muut etenijät ehtivät pesille lyöjä mukaan lukien.

Tuloksena ajolähdössä lyömättömästä viimeisestä oikeasta syötöstä juoksu, nolla paloa, ja seuraavalle lyöjälle uusi ajolähtö.

Ei varmaan nähdä ihan heti uudestaan korkeimmilla sarjatasoilla? Tämä on muutaman vuoden takaa ja video löytyy netistä.
 
Viestejä
3,913

Ei kai siinä. Näin voi käydä ja aina pitää pelata tilanteet loppuun asti.
 
LBC

Viestejä
4,171
Tämä tilanne tuomittiin väärin, sillä vaihtopakko raukeaa viimeisen lyönnin ollessa laiton. Lyöjän estäessä ensimmäisellä tai toisella lyönnillään tulkitaan kyseisen lyönnin olleen viimeinen lyönti.
Okei, eli tahallinen huti ja estäminen rinnastetaan laittomaksi?
 
Viestejä
229
Mihin perustuu ajolähdössä kaikkien pelaajien etenemispakko?
Tätä sääntökohtaa olen varmaan täälläkin joskus kyseenalaistanut. Junnupeleissä kun sattuu ja tapahtuu niin yksi pahimmista hässäkkätilanteista on se kun ajolähdössä ykkösellä oleva onnistuu polttamaan itsensä esim. liian innokkaalla kärkkymisellä tai merkkivirheen seurauksena. Seuraavalla lyönnillä lyöjä sitten käyttää tyhjäksi jääneen ykköspesän hyväkseen ja kirmaa sinne muiden jäädessä pesilleen. Sen jälkeen onkin sitten helvetti irti kun kaksi pelinjohtajaa huutaa naama punaisena mitä kenenkin pitäisi tehdä, ja ulkopelaajilla sekä pesillä olevilla etenijöillä kuten usein myös nuorella tuomarilla ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä.

Etenemispakon poistaminen mahdollistaisi myös pystykopilla tehtävän kentän tyhjentämisen sijasta ajolähdön purkamisen kakkostilanteeksi. Haavat kotiin ja tuplahaava ykköselle, ja näin vältettäisiin pesäpallon hiljaisimman hetken eli nollatilanteen syntyminen.
 
Viestejä
2,994
Pesäturva voi olla kullakin pesällä vain yhdellä etenijällä kerrallaan ihan ajolähtösäännöstä riippumatta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös